Mannerheimin muistoa ei häpäistä!!!!
Ota yhteyttä adressin tekijään
This comment has been removed by the site administration.
Reason for the removal: spam
Re:
Kummastakin syystä. Enimmäkseen B.
Ja aivan turha haukkua rasistiksi. Mannerheimiksi ei vain yksinkertaisesti sovi musta mies. Vähän sama asia kuin Urho Kekkosta esittäisi Miranda Vuolasranta.
Itse koen YLE:n tempauksen silkkana petoksena ja suomalaisten luottamuksen hyväksikäyttönä. Tiedotustilaisuudessaan YLE:n tuotantoryhmä kommentoi tekevänsä "erillaisen elokuvan" paljastamatta kuitenkaan muita yksityiskohtia enkä yhtään ihmettele, sillä tuskin koko elokuvaa olisi edes tuotettu, jos etukäteen olisi ollut tiedossa että elokuvassa ei puhuta sanaakaan suomea, näyttelijä kaartiin ei kuulu yhtäkään suomalaista tai edes valkoihoista ja että elokuva ei liity MITENKÄÄN Suomeen saati suomalaisuuteen. Tämä on törkeä häväistys koskien Marsalkka Mannerheimia sekä muita sotiemme veteraaneja joiden nimet elokuvassa on tahrattu! Tämä on vähättelemättä maanpetos josta oma tuomioni olisi karkoitus Suomesta ja elin-ikäinen kielto palata!
Ja te kaikki täälläkin "Miksei Mannerheim saisi olla mustaihoinen" no juttu olisi täysin samanlainen jos afrikkalaisesta sotasankarista tehtäisiin elokuva jossa sankaria esittää valkoihnoinen. Miettikää ny kaikessa suvaitsevaisuudessanne mitä itse suustanne päästätte. Tässä on hyvä on hyvä esimerkki kun yritetään väkisin istuttaa hyväksyntää ja suvaitsevaisuutta kansaan. En kiellä ettei kansainvälinen yhteistyö olisi hyvä asia enkä ole rasisti. Teidän intokiihkoilijoiden ja aktivistien vain tulisi ymmärtää että jotkin asiat kuten Mannerheim ovat kansalle pyhiä asioita joihin ei tule koskea sillä koskeminen (niinkuin tässäkin tapauksessa) herättää kansakunnan raivon kuten tässäkin tapauksessa. Ajaako tämä nyt suomalaisten svaitsevaisuutta eteen päin. Kunnioittavatko suomalaiset nyt tummaihoisia enemmän? Veikkaan 80-20 suhdetta vihaajen hyväksi. YLE teki vuosisadan möhläyksen.
This comment has been removed by the site administration.
Reason for the removal: spam
This comment has been removed by the site administration.
Reason for the removal: spam
This comment has been removed by the person who wrote it.
Re:
siis kyse on YLE tekemästä elokuvasta Mannerheimistä - pääosanesittäjänä on kenialainen musta näyttelijä! Käsikirjoittajina kenialaisia jotka eivät edes tienneet kuka oli Mannerheim!
Re: mistäkö kyse
oletko ollut matkoilla viimeiset päivät kun et tiedä että YLE on valmistanut henkilökuvan Mannerheimistä kenialaisten käsikirjoittajien ja näyttelijöiden voimin. Pidätkö siitä että Mannerheim on musta mies - ja hyväksytkö YLEn historian rääpimisen??
Re: KATTOKAAS TÄÄ
#84: turkulainen - KATTOKAAS TÄÄ
hä? ei voi verrata keskenään - tuo oli hyvä vitsi, muttei tuo elokuva mene edes vitsinä...
Maanpetoksellista toimintaa
This comment has been removed by the site administration.
Reason for the removal: spam
Minä ainakin häpäisen!
Puhui ainakin viittä eri kieltä - ei suomea !!!
Yle haistakoon pitkän pask*n
Re: Minä ainakin häpäisen!
#146: jukka AX - Minä ainakin häpäisen!
mee Pohjois-Koreaan isä Kimin kanssa rakentaan ihannevaltiota....voin järjestää menolipun kansalaiskeräyksellä ja leiman takapuoleen "ei palautusoikeutta"...sielä saat hihkua sitä Leninin oppias pottupellolla!!!!
This comment has been removed by the site administration.
Reason for the removal: spam
This comment has been removed by the site administration.
Reason for the removal: spam
| This discussion has been closed. |