Oikeutta liikkeenharjoittajalle
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Oikeutta liikkeenharjoittajalle.
|
inna reinistö vantaa |
#122.02.2007 23:36"Eihän rikos voi olla mielipideasia, vaan lait ovat olemassa ja ne määrittelevät onko rikos tapahtunut vai ei." Käsitykseni suuresta pyhästä asiasta nimeltä LAKI: laki syntyy siten, että ihmiset toimivat niiden puolesta. Sata vuotta on ihmisen kulttuurihistoriassa melkoisen lyhyt aika, ja sata vuotta sitten, jos sattui syntymään naiseksi, ei saanut mm. äänestää. 20 vuotta sitten rotuerottelu oli laillista, samoin mm. homoseksuaaleja laitettiin laillisesti mielisairaalaan. 1700-luvulla oli laillista polttaa nainen roviolla, jos hänellä sattui olemaan punaiset hiukset. Monissa maissa raiskaaminen on yhä laillista, jos naisen huutoa ei kuulu. Aivot on keksitty. |
|
| |
|
inna reinistö vantaa |
#222.02.2007 23:40Ja jos katsoo yhdenkin videon turkistarhoilta, tietää, miksi sen puolesta niin aktiivisesti on kampanjoitu. Turkisteollisuus on yksinkertaisesti turha(mainen) bisnes, joka aiheuttaa luonnonvaraisille eläimille täysin kohtuutonta kärsimystä. Syy siihen, miksi kansalaisten vastarinta tälle asialle näyttäytyy niin paatoksellisena ja aggressiivisena, on se, että näpertelyllä saa melko vähän aikaan. Kenties tässä taistelussa voi mennä 10 vuotta, 20 vuotta, 100 vuotta, mutta yleensä ihmiset ennen pitkää oppivat, kunhan vastavoimaa (ja pelotetta, ja pakotetta, ja ennen kaikkea järkeviä puheenvuoroja) on riittävästi toisella puolen. Kiitos. |
|
| |
|
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa.
Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman?
Muita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Älkää purkako toimivaa palvelua – säilyttäkää kasvatus- ja perheneuvonta sosiaalihuoltolaissa
11 238 allekirjoitusta
6 623 Allekirjoitukset / 30 päivää
07.05.2026
Pelastetaan Martinniemen koulu – lähikoulu kuuluu lapsille
1 262 allekirjoitusta
1 262 Allekirjoitukset / 30 päivää
20.05.2026
Alaikäisillä pitäisi olla täysi oikeus ajaa autoa yöllä
1 235 allekirjoitusta
1 235 Allekirjoitukset / 30 päivää
14.05.2026
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
19 673 allekirjoitusta
1 114 Allekirjoitukset / 30 päivää
15.07.2023
Tuusulan lampaat laitumella - toiminnan jatkaminen nykymuodossa Tuusulan kunnassa
1 013 allekirjoitusta
1 013 Allekirjoitukset / 30 päivää
18.05.2026
Kasakkamäen koulu säilytettävä – lakkautusperusteet arvioitava uudelleen
1 010 allekirjoitusta
1 010 Allekirjoitukset / 30 päivää
19.05.2026
Ei ydinaseita Suomeen - Inga kärnvapen i Finland!
2 731 allekirjoitusta
847 Allekirjoitukset / 30 päivää
02.04.2026
Kauniin keskustan puolella – vastustamme Kauppahallin korttelin pilaamista ylimitotetuilla rakennuksilla!
844 allekirjoitusta
844 Allekirjoitukset / 30 päivää
21.05.2026
Pelastetaan Kalervo Kallion ateljeetalo – ei enää leikkauksia kulttuuriperinnöstämme!
1 438 allekirjoitusta
717 Allekirjoitukset / 30 päivää
08.05.2026
Viittomakielisen kulttuurin rahoitus tulee turvata
659 allekirjoitusta
659 Allekirjoitukset / 30 päivää
19.05.2026
Mutalan koulun jatkoaika on investointi Joensuun tulevaisuuteen
611 allekirjoitusta
611 Allekirjoitukset / 30 päivää
03.06.2026
Vetoomus kulttuuritilojen säilyttämiseksi: älkää luopuko Galleria Vanhasta Kappalaisentalosta
1 180 allekirjoitusta
512 Allekirjoitukset / 30 päivää
05.05.2026
Suojellaan Järvelän kosteikko ja metsät kokonaisuutena
1 904 allekirjoitusta
397 Allekirjoitukset / 30 päivää
28.04.2026
Lappeenrannan Kauppatori tulee suojella ja kehittää, adressi 2026
1 413 allekirjoitusta
386 Allekirjoitukset / 30 päivää
13.04.2026
Ei 36-metristä makrotukiasemaa asutuksen keskelle Heikinlaaksoon päiväkodin viereen!
381 allekirjoitusta
381 Allekirjoitukset / 30 päivää
19.05.2026
Raatti on säilytettävä uimahallina
2 904 allekirjoitusta
376 Allekirjoitukset / 30 päivää
28.01.2026
Kirje Helsingin perusopetusjohtajalle koskien erityisluokkien opettajien siirtoa
317 allekirjoitusta
317 Allekirjoitukset / 30 päivää
22.05.2026
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.