Palefacen video sensuroitava ja Karri Miettinen erotettava
Ota yhteyttä adressin tekijään
Kyllä suomalaisuus ja suomalaisten saavutukset kuuluvat 100v itsenäisyysjuhlallisuuksiin
Itsenäisyys on uhattuna, ei tässä muusta voi olla kysymys,vasemmistolaisten vihreä vallankaappaus piilee taustalla maahanmuuttajien tuella. Ajaneet jo maan täydelliseen rappiolilaan, ettei maa pysty selviytymään hyvinvointivaltiona, ainakaan hyvivoinnin rakentajille. Maanpuolustajatkin jätettiin ulkopuolelle ja nyt sitten itse jälleen rakentajatkin kidutetaan tuomitaan ja tapetaan pois.
Tämä sotku kaikki johtuu siitä, että Suomessa on tehty liian vasemmistolaista politiikkaa ja hyväksytty myös antaa vapassa liikkuvuusessa pakolaisten ja muiden valvomatta rajoilla jätettyjen joukkojen tulla maahan, on laiminlyöty käännyttäminen pois, Ahtisaari presidenttinä oli puhunut aseellisesta käännytyksestäkin.
Myöhemmin seuraamukset tulevat lisääntymään merkittävästi, enää ei silloin voikaan puhua yksittäistapauksesta. Nythän yksittäistapauksia on jo kymmeniä, ellei satoja, jopa tuhansia, johtuen tietojen ja tekijöiden virallisesta salaamisesta. Riittää, kun suomalaiset tappavat keskenään, ei tarvittaisi ulkomaalaisia tappajia ollenkaan, yhdeenkään yksittäistapaukseenkaan.
Eikä maa tarvitse sitä hirvittävän suurta muutakaan rikollisuutta, jonka maahamuuttajat ovat saaneet aikaan Suomessa.
Täysin syyttömiä suomalaiset ovat, kun joutuvat puolustamaan tässä epänormaalissa tilanteessa, jossa maakin on jakautunut kahtia itseään, oikeuksistaan puhumattakaan.
Voiko enää puhua, että Suomi on itsenäinen, kun liittyi EU-hun. Kyllä Suomikin olisi voinut rakentaa omat ydinaseensa ja ohjuksensa ja olla puolueeton maailman vahvin sotilasvalta muyiden joukossa. Heikko mikä heikko ja valittava on.
oikeistolaisten ja vasemmistolaisten keskinäisen sodan tulosta
oikeistolaiset juhlivat itsenäisyyttä ja vasemmistolaiset häpeävät itsenäisyyttä ja tappiotaan
Että tämmöistä porukkaa! Tämänhän arvasi kun mielisairaaloita alettiin sulkea.
Re: Re: Seuraa mediaa
pakollinen ulostulo.mitä tulee tuomitsemiseen enempi tuntui olevan huolissaan omasta imagostaan.tekopyhä
poliittinen broileri.
Karri Miettinen pois Suomen Itsenäisyyden 100-vuotissuunnittelusta!
Eniten vastustan sitä, että Karri Miettisen kaltainen henkilö, joka toistuvasti tuo julkisuudessa esiin sen, ettei arvosta Carl Gustaf Mannerheimia tippaakaan. Ilman Mannerheimin kaltaista ammattisotilasta ja huippujohtajaa Suomi olisi suurella todennäköisyydellä menettänyt itsenäisyyden viimeistään 2. maailmansodassa. Karri Miettinen on täysin väärä henkilö suunnitelemaan Suomen Itsenäisyyden 100-vuotis juhlaa. Karri Miettisen tulee pyytää anteeksi koko Suomen kansalta, että hänen videolla esiintyy irakilainen tappaja, joka tappoi vanhuksen Puotilassa. Kaikkein viisainta olisi ottaa koko video pois julkisesta esityksestä.
Re: Re: Seuraa mediaa
Eikös ´tämä Arhinmäkikin ole niitä hyppykeppi hevosmiehiä ?
kun ei tuommonen epäisänmaallinen suvakkijäte saa olla missään tekemisissä suomen itsenäisyyteen liittyvässä asiassa
Räppi sinällään jo on karmeaa ja vielä murhaajan kanssa esitettynä ei sovi Suomen syntymäpäivillä esitettäväksi.
Täytyy vain kestää tämä vielä ja keksiä parempia keinoja välttää nuo vasemmisto paholaiset,maahanmuuttajat,pakolaiset sun muut rötöstelijät.
Sananvapaus
Luulin että isänmaalliset kannattaisivat sananvapautta, mutta taisin olla väärässä...
Törkeää ja valtavan suurta rikollisuutta suorastaan
Suomen itsenäisyyteen johtanut marsalkka Carl Gustaf Mannerhein Saksan tuella on kiistatta suurin suomalainen. Vuonna 1917 oikeitoa vastaa kävi sotaa vasemmisto ja sodan vasemmisto hävisi. Sisällissodassa kuoli puolensataatuhatta.
Hyvinvointi valtionakin kehuttu Suomi saa olla kiitollinen näistä itsenäisyyden alkuajoista, urhoollisista sotilaista,jotka taistelivat, ja myös säilyttivät itsenäisyyden Suomelle viime sodissa.
Aina on olemassa vaara ja suuriuhkakin, kuten nykyää kehittymääsä oleva vasemmistovihreä, joka kerää joukkoja ja hyökkää voimakkaasti. Puhutaan terrorismin uhasta, ja sen torjunnasta, mikä on ikivanha ilmiö ja juuri sotaa luotaessa.
This comment has been removed by the person who wrote it.
| This discussion has been closed. |
Voi hyvää päivää!
On kyllä kommentit niin MitäVittua tasoa, että... hohhoijaa