Sähkönsiirtomaksuihin yläraja lailla määrättäväksi
Ota yhteyttä adressin tekijään
Hei! ei tuossa ole mitään järkeä sähkökorottaan. Eläkeläisillä ei ole varaa maksaa noin isoa sähkölaskua ja kenellekään muilla Ihmisillä! !
Määrätkää vain sähkön siirrolle katto, niin kaiki yhtiöt nostavat hintansa ylärajalle. Carunan tuleva hinta ei poikkea juurikaan jo Elenian voimassa olevasta hinnasta.
Köyhiä kyykytetään jo ihan tarpeeksi.On se merkillistä että noille herran retaleille ei riitä mikään.Ennemmän ja enemmän vaan hamuavat "tota rahan kakkaa" köyhien kustannuksella.Eipä näytä olevan mitään moraalia vaikuttajilla.Eiköhän nämäkin ahneet joudu jossakin elämän vaiheessa tilille AHNEUDESTAAN.
This comment has been removed by the person who wrote it.
Tässä tarpeeksi selitystä...
Suomen suurin sähköverkkoyhtiö Caruna on rakentanut miljardien eurojen lainaketjun, ja välttyy näin maksamasta veroja Suomessa.
Caruna on ollut nyt tapetilla, sillä yhtiö päätti korottaa asiakkaidensa sähkön siirtohintoja enimmillään jopa 30 prosentilla.
Samaan aikaan yhtiö tahkoaa mojovaa tulosta. Yleisradio kertoo, että Carunan liikevoitto oli vuonna 2014 yli 50 miljoonaa euroa.
Yhteisöveroa Caruna maksoi kuitenkin vain vaatimattomat 800 000 euroa. Carunan rahavirrat kulkevat veroparatiisissa toimivan yhtiön kautta.
Aiemmin Caruna oli valtionyhtiö Fortumin omistuksessa. Nykyään valtaosa omistuksissa on ulkomaisten sijoittajien halussa.
Carunan toimitusjohtaja Jyrki Tammivuori kertoo Ylelle pitävänsä Carunaa hyvänä yrityskansalaisena ja veronmaksajana.
Yle toteaa, että Carunan toiminta ei ole laitonta.
| This discussion has been closed. |