Adressit.com

Vesistöjen puolesta - Stop Talvivaara

Ota yhteyttä adressin tekijään

This comment has been removed by the author of the petition.

Vieras#477 Nov 09, 2012, 16:03
Yritykset ja valtiot ovat paperia ja mielikuvia, vastuu on ihmisillä siitä huolimatta mihin mielikuvaan tässäkin samaistuvat. Olemme täällä yhdessä! :)
Homma haltuun#478 Nov 09, 2012, 16:26

Talvivaaran toiminta lopetettava

Yhtiö uskottelee asioitten olevan hyvällä mallilla, miten läpinäkyvää yhtiön toiminta onkaan ja on ollut ihan alusta alkean.. Kauhistelen miten asiat ovat tällä mallilla ja miten ei osata ottaa opiksi jo tapahtuneesta.. Yhtiö jatkaa vain porskuttamista ja salkkumiehet rikastuu! Mitähän seuraavaksi, pelkään vain pahinta.. Näin sitä vain tuhotaan puhdasta, kaunista ja perintekkäistä sukumaitamme, jo isoisätkin kääntyvät leposijoissaan.. Puhutaan vain hyvistä puolista, työpaikoista ja sen sellaisesta, entäpä kolikon kääntöpuoli, emme voi väittää tämän kaltaisen toiminnan olevan ainakaan hyväksi luonnolle ja veikkaampa tulevaisuudessa asioiden tätä menoa paisuvan jo niin pahaksi, että saamme kainuuseen uuden area 51.. Voin kivenkovaan väittää, ettei YHTIÖ ole tehnyt mitään kongreettista lähivesistöjen MYRKKY päästöjen pienentämiseksi, näin sateisen kesän jälkeen pitoisuudet ovat silkalla tuurilla laimentuneet..

Santtu#479 Nov 09, 2012, 16:27

Uraanissa ei ole elämää !


On aina muistettava se tosiasia ,Uraani tuhoaa kaiken elämän !
Miksi politiikot ovat näin edesvastuuttomia,, Roistoja
Siis Roistoja ,,,kuten Paula Lehtomäki,,,hän on Pääsyyllin   " inhottava olio "
Teki vain Bisnestä Uraanikaivoksen osakkeilla !
Kuinka hän saa ylipäätään olla mukana politiikassa, voitas laittaa Venäjälle
niinkuin ennen vanhaan jos se Siperia suolakaivos opettais !

Luonto puhtaana#480 Nov 09, 2012, 16:37
En ole lähtökohtaisesti kaivostoimintaa vastaan,mutta Talvivaara tapauksena on ikävä esimerkki huolimattomuudesta ja piittaamattomuudesta ympäristöä kohtaan.
Vieras#481 Nov 09, 2012, 16:38

Re: Re: Re:

#472: - Re: Re:

Ja mihin tämä laskelma perustuu? Silkkaa mielikuvituksen tuotosta luulen.

Miksi kukaan ei tee mitään konkreettista?#482 Nov 09, 2012, 16:43

Talvivaaran toiminta lopetettava

Talvivaaran toiminta lopetettava heti paikalla poikkeuslailla.

Jokaiselle työntekijälle palkansuuruinen korvaus siihen
saakka, kunnes hän on löytänyt uuden työpaikan tai
jos ei, eläkkeeseen asti.
Laki pitää olla kaikille sama.#483 Nov 09, 2012, 16:45

Vieläkö on otsaa puhua ja antaa jatkoa Uraani kaivos Talvivaaralle

Mauri Pekkarinen kuten myös Paula Lehtomäki tulee tuomita ,kautta aikojen
suurimmasta Ympäristö Rikoksesta ! Jos tästä ei tule tuomioita ,on turha kenenkään lakeja kunnioittaa.Edellä mainitut ministerit ansaitsevat nimen ,,",Uraani Terroristit"
Luonnon suojelulaki  sanoo , sellaiseen toimintaan joka ihmiselle tai Ympäristölle vaaraksi
Ei saa myöntää lupaa !Uraanivoimalat on myös suljettava ,sillä laki kieltää ne.

Youth#484 Nov 09, 2012, 16:48

Re: Talvivaaran puolesta

#466: ForReason - Talvivaaran puolesta

annetaanhan tuota "#%&%¤¤&/%¤  kreikkaankin enemmän rahaa ilmatteeksi, niin miksi ihmeessä semmosta rahaa ei käytettäisi varjelemaan suomen luontoa joka on meidän ainut, sitä ei takaisin saa jos se piloille laitetaan.
Ihme aatteet ja moraalit suomen eläkeläisillä.

 

Tässä kommentissa kiteytyy hyvin se mitä suomen suuret ikä-luokat haluavat jättäää meille suomen nuorille jälkeensä.....

Järkyttynyt ja surullinen#485 Nov 09, 2012, 17:34
Käsittämätöntä piittaamattomuutta!
Maallikko#486 Nov 09, 2012, 17:40

Maallikko kysyy.

Jos tämä altaasta vuotava tuotos ei ole ympäristölle vaarallista niin miksi tälle tuotteelle rakennetaan altaat jotka yritetään tehdä mahdollisimman vuotamattomiksi? Eikös sitä litkua voisi sitten suoraan pumpata valmiiseen altaaseen esim. Järveen. Siis jos ei ympäristövaaraa kerta ole?
Kysyn vaan.
Vai suuret ikäluokat syyllisiä!#487 Nov 09, 2012, 17:42

Youth

Edustan suuria ikäluokkia ja olen vuodesta 2006 vastustanut Talvivaaran avaamista. Sanoin jo silloin, että tämä kaivoshanke on katastrofi. Yritin saada luonnonsuojelijoita ja Greenpeacea ilmaisemaan kantansa asiaan. Yhtään vastausta en saanut! Noissa järjestöissä valtaosa on nuoria, hyvä nimimerkki Youth! Siis peiliinkatsomista nyt. Oletko itse vasta nyt herännyt vastustamaan, kun on myöhäistä?
Faktaa, please!#488 Nov 09, 2012, 18:00

Re: Re: Talvivaaran puolesta

#484: Youth - Re: Talvivaaran puolesta

Vähän tarkennusta Youthille: Katso tarkemmin, ketkä ovat Talvivaara-hankkeen takana. Yksikään heistä ei kuulu suuriin ikäluokkiin. Jos katsot telovisiouutisia, huomaat, että juuri vastustajat siellä taustalla edustavat suuria ikäluokkia. Oletkohan itse tehnyt mitään vastustaaksesi tämän supersaastuttajan syntymistä ja olemassaloa? Epäilenpä.

15v. kiertänyt#489 Nov 09, 2012, 18:10

Re: Re: ei enää!!!

#467: Joopajoo - Re: ei enää!!!

meinaatko että muutama kuutio? ymmärrän ne työpaikat oikein hyvin... en ole valmis maksamaan! maksakoon talvivaara itse oman sotkun siivouksensa ja toisaalta rahaa riittää kreikkaankin niin kaipa ne tuommosenkin tappion kestäis.i satuin olemaan siinä projektissa töissä jossa hajuhaittoja yritettiin vähentää... aika outoa et rikkivetymittari hälytti jopa taukotilassakin ja tilaaja oli sitä mieltä et se on normaalia... ei ihme et siellä on sattunut kuolemaan johtanut työtapaturma... ja ei ole ainut laitos jossa olen työskennellyt sanoisin et pyörivissä ydinvoimaloissa suomessa on turvajärjestelyt ja järjestelmät kohdillaan... aukase silmäsi jos et ole muuta nähnyt kuin yhden talvivaaran montun...

Ihmettelijä#490 Nov 09, 2012, 18:20

Ihmettelen

Miksi ihmiset ylipäätään rakentavat tehtaita joiden sivutuotteita ei pystytä hävittämään vaan niitä "säilötään" esim. maaperään ja toivotaan että pysyvät siellä. Eihän tämä maailma loputtomasti tuota moskaa vedä sisäänsä ja tahti vaan kiihtyy. Yritetään kyllä kehitellä ympäristöystävällisiä energiantuotantomuotoja, mutta samaan aikaan nousee uusia tehtaita joiden jätteet sulotaan tmpäriinsä.
Kaksipiipuinen juttu koska väestömäärä tarvitsee kokoajan suurempia määriä energiaa, mutta kuitenkaan tavallinen tallaaja ei voi tätä jätteiden piilottamista ymmärtää.
Jälkipolville kerätty isot kasat ongelmajätettä. Miten he siittä selviävät? Avaruuteenko niitä jätteitä lopulta kuskataan?
keijo#491 Nov 09, 2012, 18:23

Re: Koko kainuu hereille !

#4: Vastuu sekä velvoitteet ! - Koko kainuu hereille !

Ei ole tuhoamassa pelkästään Kainuuta vaan koko Järvi-Suomen! Sääli vaan, kun ihmiset ei älyä tilanteeseen herätä ennen, kuin se lilleri killuu omassa rannassa.

Vieras#492 Nov 09, 2012, 21:37
Annetut mahdollisuudet ovat käytetyt, nyt on sitten toiminnan aika!
jönssi#493 Nov 09, 2012, 21:52

en mie valita mutta hiukan kyrsii...

tässä ny nähdään oikeasti kotimainen laatu..jokseenkin samanlaiseen sontaan päästään kiinassa ja paljon halvemmalla..
Jan Finskas#494 Nov 09, 2012, 22:05

Talvivaara & kaivostoimintaan liittyvä Facebook sivu vaatii muutoksia !

entinen kokoomuksen kannattaja#496 Nov 09, 2012, 23:47

Häkämiehen logiikka

-myrkyt vesistöön, kun muuten ei kannata, lyhyellä tähtäimellä
-eläkeikä ylös ja vaivaisena ilmaantumaan työterveyteen, kun muuten ei kannata
-sairauspäivä pois ja sairaana töihin, kun muuten ei kannata
-sopimusyhteiskunnassa osapuolten sopimat "saavutetut edut" pois, kun muuten ei kannata (Hienonen komppaa)
-kun muuten ei kannata, tarvisiko palkita johtajia lisää, että saisivat kannattamaan
Pers Aukinen#497 Nov 10, 2012, 00:48

Tulvavaara

Jotkut päivitelevät sitä valtavaa tappiota, joka Suomelle syntyisi Talvivaaran sulkemisesta.
Mutta tappiotahan se tuottaa jo toimiessaankin!
Onko sillä sitten väliä, haaskataanko veronmaksajien rahoja Talvivaaraan vaiko sen sijaan sikäläisten työttömyyskorvauksiin? Sama lovi se tulee kummallakin tavalla valtion kassaan!
Misse#498 Nov 10, 2012, 04:48

Re: Re: Re: Re: Talvvaara on suljettava välittömästi

#453: - Re: Re: Re: Talvvaara on suljettava välittömästi

Kannattaa myös epäille sun komentteja.

Talvivaaran kaivosalueen pinta-ala on 61 km2.

Kaivosyhtiö on hakenut lupaa laajentua käsittämään kaikkiaan 130 km2. Vertaat omakotitalon rakentajaan.

Sama kun vertais kaivoksella käytettävää lipeän määrää, 6 rekkakuormaa / pvä mummon laiturilla pesemään pyykkiin.

Räjähdysainetta tarvitaan 5 rekallista viikossa.

Että onhan siinä muutakin kamaa.

Kadmiumin, kuparin, koboltin päästöistä ei ole vielä mitään tietoa.

 

 

Usko ei jätä#499 Nov 10, 2012, 05:01

Re: Re: 12 000 kiloa nikkeliä

#452: - Re: 12 000 kiloa nikkeliä

Tervetuloa Kainuuseen katsomaan miten kuuset kuolevat. Kalaverkot haisevat, kun ne nostaa järvestä. Vesi vaahtoo runsaasti. Rikkvety haisoo. Kalasaalis huononnut, kun poikaset ei saa ruokaa - järven pohja kuollutta. Tämä on todettu paikalla käyneiden Suomen Luonnon biologirn toimesta. Pohja on mustaa liejua, ei elämää.

Selitä sie vaan, usko ettei tunnu missään...

Aarno Lehtinen#500 Nov 10, 2012, 05:18

Re: Talvivaaran puolesta

#466: ForReason - Talvivaaran puolesta

Älä puolustele rikollisia !

Yhtiö on rikkonut monia lupiaan.

altaissa ei pohjaa. Altaita käytettiin väärin. Yhtiö lupasi, ettei luontoa pilata. Kuitenkin luontoa on pilattu ja se näkyy jo ihan silmällä.

Kainuuseen on syntynyt vuosien aikana matkailu- ja ekoturismibisnestä. Mten sen nyt käy, kun suositaan kaivostoimntaa ?

Ja miten käy kalastuksen - ostetaanko etelässä Talvivaaran liemissä marinoitua muikkua ? Alueella on hirviästi järviä, lampia, jokia, puroja. Kallis Oulujärvi on yllättävän lähellä.. Taidat ajatella vain isoja sijoittajia, kun Talvivaaraa noin puolustat.

Luuletko, että turistit tulevat vielä joukoin Kainuuseen, kun kaivos osti halvalla seudun luontoarvot ?!

Oletko edes käynyt Kainuussa tutustumassa luonnon sairasteluun ja järvivesien ja -pohjien pilaantumiseen ?Et varmasti, koska et näytä tietävän mitään.

Lisäksi näytät halveksivan biologien työtä, jotka ovat vuosia mitanneet ja raportoineet vesien sähkönjohtavuutta, happamuutta, bakteereja, pohjan eliöstä ja rakennetta sekä eri metallien pitoisuuksia.
Sekö on mielestäsi VIHERPIIPERRYSTÄ ?!?
Biologia on kovaa tiedettä sekä työtä. Samoin on maaseudun, erämaiden luontoyrittäjien työ.

ETTÄ ALKAA KYRSIMÄÄN KALTAISESI LUULOTTELEVAT, TIETÄMÄTTÖMÄT KUSPIÄT .