Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!
Ajankohtaista: |
/ #3758 Re: Re: Tutkijat varoittavat lahkoutumisesta27.02.2013 22:44#3757: Lähde: Seurakuntalainen - Re: Tutkijat varoittavat lahkoutumisesta Pirkko Jalovaara syyttää MOT-ohjelmaa ääniraidan väärentämisestä27.02.2013 12:20 | Radio Dei | Kirsi Rostamo
Julistaja ja esirukoilija Pirkko Jalovaara syyttää Ylen MOT-ohjelmaa asiayhteydestään irrotetun TV7:n ohjelman ääniraidan käyttämisestä virheellisesti kuvaamaan Jalovaaran opetusta Kallion kirkossa järjestetyssä rukoustapahtumassa. Jalovaaran mukaan kirkossa otetun kuvan päälle on editoitu TV7:n televisiolähetyksestä otettuja irrallisia lauseita ja annettu ymmärtää, että Jalovaara on Sanan ja Rukouksen illassa opettanut demonin tulevan lääkkeen kautta ihmiseen. - Toisesta asiayhteydestä on irrotettu asioita kirkkokuvan päälle, ja väitetään, että näin opetan. Ihmiset ovat tulleet sanomaan, että he olivat paikalla eivätkä ole kuulleet tällaista, kertoi Jalovaara Radio Dein haastattelussa maanantaina. Jalovaaran mukaan MOT:sta oltiin yhteydessä TV7:aan, mutta toimitusjohtaja Martti Ojares oli kieltänyt TV7:n materiaalin käytön ohjelmassa. Myös Kallion kirkon vt. kirkkoherra Riitta Männistö oli kieltänyt kuvaukset Sanan ja Rukouksen illassa vedoten ihmisten yksityisyyden suojaan. Radio Dein saamien tietojen mukaan Pirkko Jalovaara oli kuitenkin antanut MOT:n toimittajalle kuvausluvan kirkkoon. Jalovaara oli perustellut ratkaisuaan sillä, että kirkkosali on julkinen tila. Jalovaara ei omien sanojensa mukaan tiennyt, miten "sisältöjä tultaisiin jälkikäteen manipuloimaan". Jalovaara sanoo, että MOT:n Kallion kirkkosalin tapahtumia kuvaavaan juttuun on liitetty ääniraita televisiossa esitetystä rukoustilanteesta. - Yksittäinen lause on poimittu TV7:sta rukouksesta, jossa rukoillaan ihmisen puolesta, joka on syönyt satoja kiloja lääkkeitä ja hän pyytää rukousta ja voimaa, että voisi vapautua niistä. Pirkko Jalovaara sanoo, ettei hän harkitse oikeustoimia MOT-ohjelmaa vastaan, vaikka hän esittää ohjelmatekijöiden toimineen harhaanjohtavasti. "Armolahjoista en voi luopua"Oletko opettanut, että kaikki sairaudet johtuvat demoneista? - Kuka ikinä väittää että kaikki sairaudet ovat demoneista. Ihmiset eivät itsekään tiedä, minkä takia he ovat sairastuneet. Useimmat syöpäpotilaat eivät tiedä, mistä sairaus on tullut, eikä kukaan meistä mene sanomaan, että "no, se on varmaan demoneista". Nämä ovat sellaisia asioita, jotka tarvitsevat äärimmäisen paljon rukousta. - Se, että joku vääntää näitä minun sanojani, ei ole niin tärkeää kuin se, että ne laitetaan Raamatun sivuille ja annetaan ymmärtää, että Jumala sanoo näin. Ei lääketiede ole saa--tanasta, kuten media antaa nyt ymmärtää minun opettaneen. Pirkko Jalovaara sanoo irtisanoutuvansa väitteestä, jonka mukaan hän puuttuisi ihmisten lääkkeiden käyttöön tai lääkärissä käymiseen. Jalovaaran mukaan hänellä ei ole halua opettaa tällaisista asioista. - Olen opettanut 26 vuotta, miten rukous parantaa ja mitä Raamattu sanoo tästä asiasta. Se, että rukous parantaa erilaisia sairauksia ja että riivaajat ovat olemassa, on mainittu Raamatussa. Tulee aina olemaan ihmisiä, jotka pyytävät tähän apua. He itse tietävät, että heihin on tullut jostakin paha henki, ja se aiheuttaa heissä monenlaista häiriötilaa, sairaus on yksi niistä. - Nämä ovat perusasioita, jotka kuuluvat uskovan ihmisen elämään. Meidän kuuluu rukoilla, parantaa sairauksia ja vapauttaa riivaajia. Vaikka nyt ilmenee, että minun pitäisi repiä joitakin sivuja Raamatusta pois ja unohtaa määrätyt asiat, niin minulla ovat nämä lähtökohdat, jotka ovat Raamatussa ja jotka ovat minulla olleet alusta asti, kun olen saanut parantamisen armolahjat. Sanovat ihmiset mitä tahansa, niin perusasioista en voi luopua. "Teen jatkossakin hartiavoimin työtä"Pirkko Jalovaara sanoo jatkavansa toimintaansa Ylen MOT-ohjelmasta syntyneestä kohusta huolimatta. - Olen johdatuksessa miten Jumala vie tätä asiaa eteenpäin. Jalovaaran mukaan "sadat ihmiset ovat rohkaistuneet hänen työstään" ja nämä ihmiset "haluavat jatkossakin seisoa rinnalla". Osa kirkkoherroista ja piispoista on maanantaisen MOT-ohjelman jälkeen irtisanoutunut julkisuudessa työyhteydestä Pirkko Jalovaaran kanssa. Helsingin piispa Irja Askola ja Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo ovat sanoneet irtisanoutuvansa MOT:n esittämistä Jalovaaran opetuksista, mutta kertoneet haluavansa keskustella ensin Jalovaaran kanssa ennen kuin päättävät jatkotoimista. - Jumala avaa ovia ympäri maailmaa, nyt torstaina puhun Pietarissa isossa konferenssissa Pietarin eri kirkoissa, seuraavaksi puhun Ruotsissa, Latviassa, Virossa ja väillä Suomessa. Missä ovet avataan, siellä teen hartiavoimin jatkossakin työtä. Pirkko Jalovaara on 26 vuoden aikana kiertänyt puhumassa noin 300 luterilaisessa kirkossa. Vuosittain hän opettaa noin sadassa kirkossa. Pirkko Jalovaaran Sanan ja Rukouksen ilta on seurattavissa Radio Deissä perjantaisin ja TV7:ssa sunnuntaisin. MOT:n toimittaja Kirsi Skön pitää Jalovaaran väitteitä ääniraidan harhaanjohtavasta käytöstä täysin uskomattomana väitteenä. - Väite lainauksen väärentämisestä ei missään nimessä pidä paikkaansa. Asian voi milloin tahansa tulla tulla tarkastamaan alkuperäisiltä nauhoilta, Skön kommentoi Jalovaaran väitteitä Radio Deille. Lue myös: MOT:n Kirsi Skön: Jalovaaran väite väärentämisestä ei pidä paikkansa Junkkaala MOT-ohjelmasta: "Epäusko Paholaisen aiheuttamaa - eivät sairaudet" | |
Kommentoi adressia |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
46441 Luotu: 02.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
876 Luotu: 17.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
819 Luotu: 25.07.2025
Bevarande av Parfix - Parfixin säilyttäminen
685 Luotu: 26.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2429 Luotu: 22.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10942 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
423 Luotu: 30.06.2025
Huoli Oripään Palvelutalon asukkaiden ruuasta.
281 Luotu: 25.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
273 Luotu: 07.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
311 Luotu: 01.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
374 Luotu: 30.06.2025
Vetoomus Turun kaupungintalolle: Nostakaa Palestiinan lippu Ukrainan rinnalle — Vastavuoroinen ele tasa-arvon puolesta
228 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
251 Luotu: 03.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
197 Luotu: 21.07.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1906 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Taivassalon Ankkurin ja Poijun toiminnan turvaamiseksi
184 Luotu: 16.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
162 Luotu: 10.07.2025
Rantavalvonta Kalajoen hiekkasärkille
140 Luotu: 26.07.2025
Linja-auto linjan 120 muutos peruttava, auto pitää käydä Kokkilan rannassa kääntymässä.
136 Luotu: 22.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
135 Luotu: 10.07.2025