Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Markku Teräs |
/ #795 Re: Hohhoi21.03.2013 14:51"Yli 2000 vuotta sitten syntyi mies yliluonnollisella tavalla vastoin luonnonlakeja.Tämä mies eli köyhyydessä ja kasvoi jokseenkin tuntemattomana. Hän ei matkustanut paljon, vain kerran hän ylitti maansa rajat, ollessaan maanpaossa lapsena.Hän ei ollut varakas eikä vaikutusvaltainen, hänen sukunsa oli vaatimaton; ei oppineita kouluja käyneitä.Lapsena hän tyrmistytti kuninkaita ja sai lääkärit ymmälleen. Miehuudessaan hän hallitsi luonnonvoimia, käveli vetten päällä ja tyynnytti meren.Hän paransi väkijoukkoja ilman lääkkeitä, eikä vaatinut palkkiota palveluksistaan. Hän ei kirjoittanut ainoatakaan kirjaa, ja siitä huolimatta se, mitä hänestä on kirjoitettu, ei mahtuisi maailman kaikkiin kirjastoihin.Hän ei säveltänyt yhtäkään laulua, ja silti hänestä on tehty enemmän lauluja, kuin kenestäkään toisesta.Hän ei perustanut yhtäkään oppilaitosta, silti hänellä on enemmän oppilaita kuin maailman kouluissa yhteensä.Hän ei koskaan johtanut armeijaa, ei ottanut yhtään sotilasta palvelukseen, ei turvutunut aseisiin, kuitenkaan yhdelläkään johtajalla ei ole ollut alaisenaan enemmän vapaaehtoisia, jotka ovat saaneet viholliset luovuttamaan aseensa ja antautumaan laukaustakaan ampumatta. Hän ei milloinkaan harjoittanut psykiatriaa, ja kuitenkin hän on parantanut enemmän särkyneitä sydämmiä kuin kaikki maailman lääkärit yhteensä. Liikemaailman pyörät pysähtyvät kerran viikossa ja kansaa virtaa yksityis kokouksiin osoittamaan hänelle kunnioitusta. Muinaisen Kreikan ja Rooman ylhäisten halltsijoiden nimet ovat aikapäivää sitten hävinneet, samoin muinaisten tiedemiesten, filosofien ja teologien, mutta tämän miehen nimestä puhutaan enemmän ja enmmän. Hänen ristiinnaulitsemisestan on kulunut yli 2000 vuotta, kuitenkin hän elää yhä. Heroudes ei kyennyt tappamaan häntä, eikä hautakaan pysäyttänyt häntä. Hän nousi ylös taivaallisen kunnian korkeimmalle korokkeelle, pyhien palvomana, pimeyden voimien pelkäämänä, Herranamme ja pelastajanamme. Olemme joko ikuisesti hänen kanssaan tai ilman häntä. Hän on itse sanonut: "Katso minä seison ovella ja kolkutan, jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioin hänen kanssaan ja hän minun kanssani". Kuka on tämä mies? Hän osoitti olevansa se, joka voi sanoa: "MINÄ OLEN TIE, TOTUUS JA ELÄMÄ; EI KUKAAN TULE ISÄNI TYKÖ MUUTOIN KUIN MINUN KAUTTA". Joh. 14:6 "YKSI ON JUMALA, YKSI MYÖS VÄLIMIES JUMALAN JA IHMISEN VÄLILLÄ, IHMINEN KRISTUS JEESUS". Tim.2:5 USKO HERRAAN JEESUKSEEN, NIIN SINÄ PELASTUT". Ap. 16:31 Ps: Tuossa olisi ikäänkuin pähkinänkuoressa se "Legendaarinen partamies" josta turisit...Ja raamatusta (Joka muuten on tänäkin vuonna maailman eniten myydyin kirja) Löytyy aika kattava kertomus yllämainitusta "Legendasta". Rattoisia lukuhetkiä ja anna pyhän koskettaa ;) -Markku Teräs-
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10238 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40756 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
857 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
591 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
541 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
636 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
113 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
90 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
62 Luotu: 15.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20788 Luotu: 20.03.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
809 Luotu: 02.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
50 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1693 Luotu: 01.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
796 Luotu: 21.05.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
45 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
954 Luotu: 08.03.2024
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2752 Luotu: 08.04.2024