Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Vieras |
/ #1684 Re: Re: Re: Re: Näin homot käyttäytyvät23.03.2013 16:41#1668: Ilosanomaa? - Re: Re: Re: Näin homot käyttäytyvät Tässä sitä taas ollaan. Tulee mieleen vastaava Suomessa tapahtuva Jalovaaran kohu puheet. Mot leikkasi vidonpätkää sopivasta kohtaa poikki, eikä saarnasta annettu kokonaiskuvaa. Ite en ottanut edes silloin kantaa, kun en ollut kuuntelemassa koko saarnaa. Mutta tulipa se toinenkin puoli esille, kuinka asiat laitettiin nähtäväksi kansalle. Itse Korhonen edusti kirkkoa sisältäpäin lesbona ja puheet olivat sen mukaisia. Huomaatko ollenkaan kuinka asioita yritetään viedä valheen voimilla eteenpäin. Ja sitten on niitä jotka vielä uskovat niihin. Pastoreilla ja papeilla on vastuu siitä mitä ja kuinka opettavat. Lipsumista tapahtuu paljon ja ydin asiasta poiketaan. Siitä että kaikki ihmiset ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla. Ainostaan Jeesuksen veri voi sovittaa ihmisen ja Jumalan välit. Jos ihminen uskoo Jeesuksen sovitystyöhön omalla kohdallaan ja katuu ja kääntyy pahoista teoistansa Jeesuksen puoleen hän saa iankaikkisen elämän. Myös homot ja lesbot, kun tekevät teoistaan parannuksen ja antavat Jeesuksen sovittaa hiedän syntinsä. Suomessakin on paljon pappeja jotka vesittävät asiaa, eivätkä enää edes usko Jeesuksen sovitustyöhön. Kuinka harhaan ihminen heidän opeissaan voi mennäkkään. Laitan tohon vielä strategian, niin peilaappa Suomen tilannetta kuinka totta tuo on. Homous yritetään kaikin keinoin Suomessa ja kirkossa saada hyväksyttäväksi. Homopapeista lähtien, jotka toimivat kirkossa. Tämä ohjelma on Gaid-homolehden marraskuun numerosta v. 1987. Kaikki ohjelman 1. Homoudesta puhuttava kovaa ja usein mediassa eli tehotoisto (perinteinen manipulaation keino.)
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45516 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10623 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1732 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
728 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
246 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
203 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
168 Luotu: 30.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
157 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20865 Luotu: 20.03.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
966 Luotu: 08.03.2024
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
177 Luotu: 30.05.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
114 Luotu: 03.07.2025