Eläkkeiden verotus korjattava heti!
Matti Hölsä Vieras |
/ #69 Re: Kantelu Euroopan neuvostolle14.02.2011 23:34Kiitos vihjeestä. Olemme muutaman Senioripuolueen eläkeläisen kanssa tehneet eduskunnan oikeudasiamiehelle kantelun siitä, että eläkkeiden verotus rikkoo perustuslain yhdenvertaisuuden periaatetta. Saimme pitkiä ja monipolvisia vastauksia, joka minulle tulleessa kirjeessä päättyy seuraaviin sanoihin: "Tuloverolaki ja ennnakkoperintälaki sekä verotusmenettelystä annettu laki ovat eduskunnan säätämiä lakeja. Eduskunnan oikeusasiamies ei hänelle kuuluvan laillisuusvalvonnan puitteissa voi puuttua eduskunnan lainsäädäntötoimintaan eikä sen taustalla olevaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Edellä olevan perusteella apulaisoikeusmies katsoo, ettei asiassa ole ilmennyt hänen toimenpiteitää edellyttävää lainvastaista menttelyä tai velvollisuuden laiminlyöntiä". Eli verotuksen muuuttaminen on eduskunnan ja kansanedustajien käsissä. He säätävät myös verolait, ja lait on tarkoitettu noudatettaviksi! |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2025 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1017 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18183 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
436 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1180 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1944 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
671 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1315 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12810 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
308 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6412 Luotu: 29.11.2023
Mortin männikön puolesta
102 Luotu: 16.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
761 Luotu: 06.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
480 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10494 Luotu: 13.12.2020
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
692 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1474 Luotu: 16.02.2024