Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Vieras |
/ #6749 Re:06.04.2013 08:48"Kaikkea ei maailmassa tule muuttaa,vain oman halun ajamana." Heteroiden halut sen sijaan on otettu ja otetaan edelleen täysimääräisesti ja asianmukaiseti huomioon. Muiden halut, hys hys ja hyi hyi. "Rukoilen Suomen eduskuntaan viisautta tärkeän asian suhteen ja ihmisille suvaitsevaisuutta myös toiseen suuntaan,että meidän ei vain tule ymmärtää niitä ihmisiä,jotka haluavat avioliiton saman sukupuolen kanssa." Samaan tapaanhan mormonit tapasivat rukoilla suvaitsevaisuutta sen suhteen, että he eivät ymmärtäneet mustaihoisia ihmisiä. Raamatullisin perustein pidettiin yllä myös kukoistavaa orjakauppaa ja uskontoon vedoten vaadittiin suvaitsevaisuutta sille, että useimmat syvästi kristityt eivät ymmärtäneet niitä ihmisiä, jotka olisivat halunneet pois orjuuden ikeestä. Monet kulttijohtajat ovat vaatineet suvaitsevaisuutta joukkoitsemurhiin johtaneille hurmosliikkeillensä. Kuten huomaat, pelkkään omaan uskoon tai uskontoon vetoaminen ei riitä perusteeksi syrjiä tai sorsia sellaisia ihmisiä, jotka uskovat tai ajattelevat asioista toisin. Vai haluaisitko todella, että Suomen lainsäädäntöä alettaisiin toteuttaa vaikkapa muslimien näkökulmasta? Uskonnon ja valtion tulee pysytellä toisistaan erossa, mutta taata samalla kaikille yksilöille oikeus järjestää omat ns. yhteiskunnan ulkopuolella olevat järjestönsä, kerhonsa ja muut vastaavat organisaatiot halumallaan tavalla, kunhan ne pysyvät edes jotenkin järjellisissä rajoissa (ei puolisotilaallisia juutalaistenjahtausjärjestöjä tai muita muiden elämään puuttuvia yhteenliittymiä). |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1070 Luotu: 12.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
529 Luotu: 15.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2070 Luotu: 05.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18271 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2013 Luotu: 04.05.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
196 Luotu: 20.05.2024
Mortin männikön puolesta
135 Luotu: 16.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
702 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6436 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
314 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
724 Luotu: 27.04.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1340 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10510 Luotu: 13.12.2020
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12830 Luotu: 15.07.2023
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
498 Luotu: 08.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1064 Luotu: 04.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1481 Luotu: 29.04.2024