Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto


Vieras

/ #6811 Re:

06.04.2013 10:35

#6801: Heikki -

"Mikä ihmeen vimma näillä homoilla on kutsua touhujaan avioliitoksi, jos kiellätte Jumalankin?"

Avioliitto ei edelleenkään ole kristinuskon monopolisoima, eikä tasa-arvoisessa avioliittolaissa ole kyse muusta kuin siviilivihkimisestä. Tapasi taistella itse rakentelemiasi olkiukkoja vastaan on tietenkin sosiologisesti mielenkiintoinen, muttei tuo keskusteluun mitään uutta tai käsittelyn arvoista.

"Eihän homot vaadi geometrisiä termejäkään vaihdettaviksi omien mieltymystensä mukaan?"

Avioliittolain käsitettä on muutettu kymmenet kerran pelkästään sinä aikana, kun parisuhdelainsäädäntöä on ollut voimassa valtakuntamme alueella. Avioliiton termejä on muuten vaihdettu nimenomaan heterojen mieltymysten mukaan ja niiden mukaisiksi. Avioliitto on yhteiskunnallisena terminä aivan samanlainen kuin muutkin ihmisten keksimät sanat: sopimuksenvarainen ja yhteisön halutessa niin myös muutettavissa oleva.

Vanhan testamentin patriarkat saattaisivat katsoa nykyistä monogaamista touhua päätään puistellen ja katsoa, että moniavioisuudesta luopuminen ja sen suoranainen kieltäminen on suunnattu vain yhteiskunnan moraalin tuhoamiseksi ja kirouksen alle joutumiseksi.

Matematiikkavertaustasi hyödyntäen voidaan viitata Wiki-artikkeliin matematiikkaa koskevien sanojen etymologiasta:

"Sana matematiikka (kreik. μαθηματικά, ’mathēmatiká’) tulee kreikan sanasta μάθημα (máthēma), joka tarkoittaa tiedettä, tietoa tai oppimista. Matemaatikkoa tarkoittava kreikankielinen sana μαθηματικός (mathematikós) tarkoittaa ”halukas oppimaan”.

Mitäs tämä tämmöinen nyt on, että aivan selkokielinen numeroniiloa tarkoittava matemaatikko tarkoittaisi muka "oppimaan halukasta"! Minusta näyttää siltä, että tässä on nyt omien mieltymysten (ehkä himojenkin?) mukaan menty vääntelemään sanojen merkityksiä uusiksi.

"Eihän aloitteellanne voi olla muuta syytä, kuin että haluatte tuhota yhteiskuntamme tai sen perusrakenteet."

Uskomatonta kyllä, kansalaisaloitteen syynä on ulottaa tasapuolinen kohtelu kaikkiin nykyään kelpoisiksi katsottaviin parisuhteisiin ja lopettaa tarpeeton parisuhdeapartheid, joka turhaan erottelee pareja eri karsinoihin puolison sukupuolen mukaan. Ymmärrän, että tämä on varmasti sinun näkökulmastasi katsottuna täysin käsittämätön syy, ja että oikeasti tavoitteena on tietenkin yhteiskunnan tuhoaminen ja pedon merkin kirjaaminen jokaisen otsalohkoon.