Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Vieras |
/ #6840 Re: Re: Re: Re: Re:06.04.2013 11:15#6824: Heikki - Re: Re: Re: Re: "Samoin näistä syntyneet homot ajattelevat vain itseään lakimuutosta ajaessaan, välittämättä lapsista, joilla tulisi olla oikeus syntyä ilman haureutta. Homot vaativat oikeuksiaan, mutta kukaan ei kysy missä on lapsien oikeudet? Enpä ole nähnyt homojen vaativan oikeuksia lapsille, koska oma napa on tärkein, eikä muuta heillä elämässä olekaan. He haluavat oikeuden saada pitää lapsia lemmikkeinään ja viihdykkeenään." Lapsistahan nimenomaan välitetään: nyt tasa-arvoisen avioliittolain vastustajat aktiivisesti estävät sateenkaariperheissä olevien lapsien oikeuden kumpaankin heidän kanssaan elävään vanhempaansa. Oikeus syntyä ilman haureutta kuulostaa ei-kristitylle ihan heprealta. Sama kuin sanoisin, että Heikki ei välitä lapsista ja siksi Heikin oikeus avioitumiseen on otettava pois, koska lapsilla on oikeus syntyä ilman humpanpumppaa. Tai Heikille eivät kuulu samat perusoikeudet kuin muillekin, koska hänen elämästään puuttuu Liiba Laaba Trallallaan pyhitys. Loppuosa viestistäsi oli ala-arvoinen ja asiaton, eikä ansaitse kommenttia. Sen sijaan muistan mainita sen keskustellessani uskovaisten tuttavieni kanssa sekä niiden kanssa, jotka ehkä haluaisivat identifioitua uskovaisten porukoihin: sinun esimerkkisi on omiaan kääntämään ihmiset pois sinun edustamastasi ajatusmaailmasta. |
|
Adressit, joille on ostettu lisänäkyvyyttä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suojellaan Pispalan rakennusperintöä – perinteinen rakentaminen on sallittava asemakaavassa
724 Luotu: 16.05.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
967 Luotu: 16.05.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
378 Luotu: 22.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
709 Luotu: 21.05.2025
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
613 Luotu: 13.05.2025
Namninsamling för hälsosäkra undervisningsutrymmen för Ekenäs högstadieskola
177 Luotu: 25.05.2025
Skeittipuisto Viialaan
390 Luotu: 11.05.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
555 Luotu: 17.03.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
855 Luotu: 01.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
596 Luotu: 04.05.2025
Huolen ilmaus aluehallitukselle Kuhmon arviointi- ja kuntoutusyksikön toiminnasta / vuodeosaston tarpeesta
768 Luotu: 18.05.2025
Adressi Viikinrannan ja Pornaistenniemen luonnon turvaamiseksi
487 Luotu: 20.03.2025
Kemikaalilennot keskeytettävä välittömästi, siksi aikaa, että kansalle tehdään täydellinen tietopaketti aiheesta ja järjestetään tilaisuus kysyä tästä asiasta!
1617 Luotu: 23.09.2023
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
658 Luotu: 07.02.2025
Luonnonuskoville virallinen uskonnollinen yhteisö ja turvattu uskonnonvapaus
115 Luotu: 19.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1929 Luotu: 22.03.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
120 Luotu: 22.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20663 Luotu: 20.03.2025
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
11316 Luotu: 13.12.2020
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
428 Luotu: 17.02.2025