Polttoaineen hinta alas
Vieras Vieras |
/ #399 Re:04.03.2011 07:09Kyllä. Auto on itselle enemmän kuin kulkuväline. Jos tykkään ajaa niin ajan, enköhän oo siihen oikeutettu kun oon maksanut verot, auton sun muut. Auto nyt sattuu olemaan itselle yksi rentoutumiskeino, kun saa arjesta irtautua ja ajella hyvän musan kanssa. Näin talvena ei todellakaan tee mieli kävellä edes 1km kauppaan ja takaisin jos on lämmin auto vaihtoehtona. Säästyy muutenkin aikaa. Mitäs sitten jos autoilu lisääntyy? Sitä varten autot on olemassa ja eiköhän Suomi saa muutaman euron autoilusta itselleen. Onnettomuudet sun muut taas ihan ihmisen oma vika, ei niitä onnettomuuksia yleensä synny jos ei ihminen tee virhettä, ei se auton syy ole. Ja julkisista sen verran, että jos Porissa olis saman hintasta kuin esim tampereella, varmasti kävisin keskustassa bussilla mielummin kuin omalla autolla. 4.80€ ei vain oikein inspaa YHTEEN SUUNTAAN. Ja sitten vielä ihmetellään missä kaikki matkustajat on? Noh, nostetaampa vähän hintoja ni kulutkin saadaan katettua. Ei se nyt ihan niin toimi! Mielummin ajan 2€ edestä bensoilla yhteensuuntaan, eipähän tarvi sitten edes odotella bussia ja kulkea niitten aikataulun mukaan. Toki esim. voi vähän miettiä jättääkö auton päälle kun kaupassa käy. Kasvihuoneilmiöön kyllä se vaikuttaa mutta se mitä nyt tapahtuu on tapahtunut aina, monta vuosisataa jne. Päästöt on aika pieni vaikuttaja kasvihuoneilmiöön. Eihän tää asia ottas muuten päähän, mutta kyllä nyt on VÄHÄN liikaa välikäsiä bensassa. Vähän nyt hei järkeä siihen bensahintaan. |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1972 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
949 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18093 Luotu: 25.04.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1170 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1305 Luotu: 06.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
462 Luotu: 13.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
649 Luotu: 08.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
295 Luotu: 15.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1830 Luotu: 04.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
295 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12798 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6382 Luotu: 29.11.2023
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
470 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1035 Luotu: 04.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
605 Luotu: 07.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1457 Luotu: 29.04.2024