Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Vieras |
/ #13150 Re: Ahvio teekutsujen jälkipyykki09.05.2013 10:45#13144: Lumi87 - Ahvio teekutsujen jälkipyykki Lähde aineiston suhteen täällä on esitetty väitöskirja jonka lähde viitteitä on sivulta 486 sivulle 540 (pdf). Lähdeaineiston käyttö siis mielestäsi tekee Ahvion kirjoituksesta tekeleen. Haluaisitko, että kerron mihin väitöskirjaan viittaan. Jätän sen kuitenkin.... Lainaus: ”Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin”, neuvoo suomalai
nen sananlasku. Arvaamisella ei sanonnassa tarkoiteta
sattumalta oikeaan osuvaa päättelyä, va
an arvioimista itsensä tarkastelua.
Arvioiminen on arvon määrittämistä. Joka toista arvioides
saan antaa tälle arvon, ei katso toista ylen. Arvon antaja
pyrkii näkemään toisen tämän erityisyydessä ja hyväksymään sen, että toisessa voi olla myös sellaista mitä
arvioija ei ainakaan suoralta kädeltä ymmärrä.
Arvon antaminen toiselle ei kuitenkaan ole helppoa,
jos ei tunne itseään eli arvaa omaa tilaansa.
Vierasta koskeva viisaus alkaa itseä koskevasta viisaudesta. Arvoa toiselle voi antaa se, joka osaa arvioida oikein omaa tilaansa".
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3435 Luotu: 27.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20412 Luotu: 20.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1838 Luotu: 10.04.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1286 Luotu: 01.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1699 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1460 Luotu: 10.12.2024
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
473 Luotu: 09.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
391 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
303 Luotu: 04.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
538 Luotu: 01.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
256 Luotu: 13.04.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
255 Luotu: 09.04.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2494 Luotu: 15.07.2023
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
244 Luotu: 13.04.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
1005 Luotu: 13.12.2024
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
226 Luotu: 13.04.2025
Vetoomus: Ei lupaa maa-ainesten ottoon ja murskaukseen tilalla Mustinsuo RN:o 2:148 ja Hiekkanummi 5:73, Pilpalan kylässä
218 Luotu: 18.04.2025
Kyöpelivuori-munat takaisin kauppoihin
209 Luotu: 18.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2862 Luotu: 05.05.2024
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
653 Luotu: 13.03.2025