231k


Vieras

/ #16 Linja 231K reittimuutos tarpeellinen

08.03.2011 14:00

Kyllä täytyy minunkin esittää massasta poikkeava mielipide: kauhuissani olen välillä seurannut bussien järjetöntä kaahaamista Sotarovastintiellä! Kyllä se niin on, että ei nykyinen bussien liikennöinti ole turvallista jalankulkijoiden, lenkkeilijöiden, pyöräilijöiden, ja eteenkään teillä liikkuvien lasten kannalta. Itse olen kerran kaatunut ojaan Sotarovastintien ja Mäkkyläntien välisessä mutkassa linjan 231K bussia väistäessäni, kun se aamuvarhaisella ja pimeällä tuli mutkassa kovaa vastaan, eikä ilmeisesti huomannut minua lainkaan, ei ennen eikä jälkeen. Bussi onneksi vain hipaisi kantamaani matkalaukkua.

Siksi on hyvä, että linja siirtyy Mäkkylän puistotielle, jossa on kunnon jalkakäytävät ja leveämmät tiet, eikä talojen pihoilta suoria yhteyksiä tielle, kuten nykyreitillä. Uusi reitti tuo nykyistä paremmat bussiyhteydet Puustellinmäen asukkaille ja alueen kouluille. Nythän Puustellinmäessä asuvat (niin nuoret kuin vanhuksetkin) joutuvat siirtymään selvästi pitempiä matkoja bussipysäkeille, kuin uusi reitti lisää kyläkirkon tai Mäkkylänkallion seudun asukkaiden matkaa linjan 231 uuden reitin tai jonkin toisen bussilinjan reitin pysäkille.

Palvelutalon asukkaiden liikkumisesta voisin sanoa sanasen, koska ympäristö on minulle hyvin tuttu. Kuten keskustelussa onkin todettu, palvelutalon asukkaita palvelee Jouko-linja. Lähin bussipysäkki palvelutalolta on nykyäänkin Turuntiellä, Espoon puolella. Matka sinne on hyvin lyhyt. Lähimmän Helsingin puoleisen pysäkin siirtyessä Turuntien ja Henrikintien kulmaukseen (jossa muuten on paremmat joukkoliikenneyhteydet muidenkin bussilinjojen ansiosta), ei kävelymatka palvelutalolta juurikaan kasva, ehkä sadasta kahteensataan metriin. Tällä hetkellä palvelutalolta joutuu nousemaan jyrkkää ja pitkää mäkeä ylös kyläkirkon pysäkille, joten siinä mielessä Turuntien ja Henrikintien pysäkki on helpommin saavutettavissa.