Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Vieras |
/ #13560 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: 1343014.05.2013 17:03#13549: taku - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: 13430 Kirjoitin kylläkin, että Paavalin tarkoituksena lienee ollut ennen kaikkea tuomita toisuskoisten harjoittama temppeliprostituutio Cybelen kastroitujen pappien kanssa. Hänhän puhuu nimenomaan epäjumalien palvelusta ennen kohtaa, jossa kuvataan homoseksuaalisia tekoja ja ylipäätään kirjoittaa roomalaisille jostakin toisesta ryhmästä/kansasta, joka ei palvo Luojaa, vaan luotua. Vaikka ajattelet, ettei Paavali olisi paheksunut pederastiaa, esim. noista rabbien kiistoista voi kuitenkin nähdä, että vaikka pederastiaa ei nähtykään tuohon aikaan vahingollisena lasten kehityksen kannalta (saati traumaattisena), niin sitä kuitenkin paheksuttiin. Ja kuten aiemmin kirjoitin, lähinnä paheksuttiin sitä, että lapset suostuvat homoseksuaalisten tekojen kohteeksi eli alentavat itsensä häpeään. Homoseksuaaliset teot kun olivat tuohon aikaan häpeällisiä juuri teon kohteen kannalta, tekijää itseään ne eivät häpäisseet. Homoseksuaalista raiskausta käytettiin mm. sodissa keinona viedä mieheltä tämän kunnia. Myös Philon (= Philon Judaeus, Filon Aleksandrialainen, joka eli n. 20 ekr-40 jkr) teksteissä lukee, että aiemmin vaiettu asia, poikien rakastaminen, on levinnyt ja vaikka se on synti, sillä jopa kerskutaan nykyään. Lisäksi hän mainitsee em. temppeliprostituution, kastroidut papit ja Ceresin (= Cybelen toinen kutsumanimi). Ja huom. tässä kirjoituksessaan Philo puhuu juurikin Mooseksen laeista, nämä hänen tekstinsä ovat varhaisimpia juutalaisia kirjoituksia, kuten tuolta linkistä voi lukea. VII. (37) Moreover, another evil, much greater than that which we have already mentioned, has made its way among and been let loose upon cities, namely, the love of boys, which formerly was accounted a great infamy even to be spoken of, but which sin is a subject of boasting not only to those who practise it, but even to those who suffer it, and who, being accustomed to bearing the affliction of being treated like women---- (40) And I imagine that the cause of this is that among many nations there are actually rewards given for intemperance and effeminacy. At all events one may see men-women continually strutting through the market place at midday, and leading the processions in festivals; and, impious men as they are, having received by lot the charge of the temple, and beginning the sacred and initiating rites, and concerned even in the holy mysteries of Ceres. (41) And some of these persons have even carried their admiration of these delicate pleasures of youth so far that they have desired wholly to change their condition for that of women, and have castrated themselves and have clothed themselves in purple robes, like those who, having been the cause of great blessings to their native land, walk about attended by body-guards, pushing down every one whom they meet. http://www.earlyjewishwritings.com/text/philo/book29.html Philon Judaeuksesta voi lukea täältä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Filon_Aleksandrialainen |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Haljastennokkaa ei saa myydä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3419 Luotu: 27.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20408 Luotu: 20.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1838 Luotu: 10.04.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1273 Luotu: 01.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1693 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1459 Luotu: 10.12.2024
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
473 Luotu: 09.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
382 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
285 Luotu: 04.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
525 Luotu: 01.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
256 Luotu: 13.04.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
255 Luotu: 09.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
244 Luotu: 13.04.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2487 Luotu: 15.07.2023
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
1004 Luotu: 13.12.2024
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
226 Luotu: 13.04.2025
Vetoomus: Ei lupaa maa-ainesten ottoon ja murskaukseen tilalla Mustinsuo RN:o 2:148 ja Hiekkanummi 5:73, Pilpalan kylässä
218 Luotu: 18.04.2025
Kyöpelivuori-munat takaisin kauppoihin
209 Luotu: 18.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2862 Luotu: 05.05.2024
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
649 Luotu: 13.03.2025