Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto


Vieras

/ #17112 Älä provosoidu tästä viestistä.

10.07.2013 14:58

Minä uskon meistä kaikista huolehtivaan ja kaikkia rakastavaan voimaan. Siihen ihmeelliseen voimaan, joka on saanut aikaan elämän meissä ja kaikkialla ympärillämme. Kutsuttakoon sitä sitten Jumalaksi, tai jollakin muulla nimellä. Mutta se tuntuu sydämessä.

Toinen asia mihin uskon: tämä meitä ympäröivä voima, siis Jumala, ei ole kirjoittanut yhden ainutta kirjaa. Ei Raamattua, ei Koraania eikä mitään muutakaan. En siis voi ymmärtää, kuinka joku vetoaa raamatunjakeisiin tästä aiheesta puhuttaessa. Ne ovat yksittäisten ihmisten kirjoituksia - ihmisten, joilla on omat mielipiteensä, niin kuin sinulla ja minullakin on omamme. Entä sitten?

Olen väsynyt kiistelemään tästä aiheesta, kun sekä sydämessäni että mielessäni olen varma, että rakkaus on aina kaunista ja oikein, eikä luojamme tee eroa samaa tai eri sukupuolta olevien rakastavaisten välillä. Se vain on niin, että uskoipa sitten mihin tahansa, niin se on joka tapauksessa fakta että olemme kaikki yhtä arvokkaita tällaisina juuri kuin olemme, ja siksi meidän tulisi olla tasa-arvoisia. Kaikilla tulisi olla yhtäläinen oikeus avioliittoon. Ihan sama mihin uskoo tai uskooko mihinkään. Tekomme voimme valita, mutta ominaisuuksiamme emme. Olen onnellinen tietäessäni, että voin jonakin päivänä avioitua rakkaani kanssa - mutta samaan aikaan tunnen huonoa omatuntoa, koska kaikki eivät voi sitä maassamme tehdä, vain koska sattuvat biologisesti olemaan samaa sukupuolta. Se vain on väärin.

"Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan olemme kaikki hiljaa kätketyt".

(Ja sitä paitsi. Avioliittolain pitäisi olla sukupuolineutraali juridisista syistä, että kaikilla pareilla olisi samat oikeudet lain edessä. Kirkkovihkiminen on eri juttu, vaikka toivon senkin olevan joskus mahdollista samaa sukupuolta oleville pareille. Mutta ensiksi pitäisi saada kaikille pareille samat juridiset oikeudet.)