Turun päivystävä eläinlääkäriasema vaihtoon!
Samaa kaikkialla |
/ #141 Monenlaisia kokemuksia12.08.2013 07:51Meillä on ollut vain hyviä kokemuksia Tuhatjalan päivystyksestä, ja ollaan siellä kyllä rampattu tänä tapaturmaisena kesänä erittäin ahkerasti. Vaikea käsittää näitä monia juttuja, jossa ei olla päästy hoitoon vakavankuuloistenkaan tapausten kanssa :/ Me olemme kyllä päässeet aina hoitoon niin iltaisin, viikonloppuisin kuin pyhinäkin. Ja niitä virheitä todellakin tehdään ihan kaikilla lääkäriasemilla ihan virka-aikanakin. Omilla koirilla ei onneksi kyynpuremien lisäksi ole ollut mitään kuolemanvakavia juttuja, ja oma epäluulo eläinlääkäreitä kohtaan on pelastanut useammankin kerran koirani turhalta kärsimykseltä. Tuoreimmissa kokemuksissani esim jonkun hehkuttamassa Koira Kissa Klinikassa lääkäri määräsi koiralleni viisinkertaisen annoksen lääkettä. Lääkeputelin pieni koko suhteessa määrättyyn annokseen herätti kuitenkin kummastukseni, ja tarkistin itse annostuksen pakkausselosteesta. Samaisella klinikalla koirani kinnervamma diagnosoitiin väärin ja todettiin, ettei siitä kisakoiraa tule enää koskaan ja leikkauksen jälkeen ainakin 6kk mennään vain remmilenkkejä. Ensin olimme tietysti pitäneet heidän ohjeidensa mukaisesti jalkaa tukisiteessä pariviikkoa aivan turhaan. Vettorissakin olin ko. kinnervamman takia jo käynyt, siellä taas diagnoosi oli "normaali yliliikkuvuus" (juu ei tod ollut normaalia). Onneksi puhuin asiasta agility-kaverilleni, joka kehotti viemään koiran Talviolle Helsinkiin. Peruin kk-klinikan leikkausajan ja Talvio sai operoida kintereen. Koira oli remmilenkkilomalla 2 viikkoa ja täydessä kisakunnossa 3kk päästä.. treenit aloitettiin toki sitäkin aiemmin. Kuinkakohan moni koira viedään tarpeettoman invasiiviseen ortopediseen leikkaukseen, kun ihmiset eivät osaa edes kyseenalaistaa? Koirilleni tehtyjen sterilaatioiden ym leikkausten jälkeen kk-klinikalla on myös tikkienpoistossa aina onnistuttu jättämään joku ihon sisälle painunut tikki, jonka olen sitten itse löytänyt ja saanut kaivaa ulos siinävaiheessa kun iho sen ympäriltä tulehtuu. Nykyään poistan kaikki tikit itse, mikäli leikkaushaava on muuten siisti, kun näinkään simppelissä tehtävässä ei klinikan työntekijöiden osaamiseen voi luottaa. Useilla eri klinikoilla on myös käynyt niin, että eläinlääkäriä ei tunnu kiinnostavan kuvaus eläimen oireista tai ainakaan hän ei osaa ottaa niitä diagnoosin teossa huomioon. Kuunteleminen on myös aika heikkoa. Eläinlääkinnässä omistajan kuvaus oireista/voinnista on kuitenkin korvaamattoman tärkeä! Löytyy kokemusta siis siitäkin, miten diagnoosin saa täysin pieleen, kun lääkäri ei kuuntele eläimen omistajaa, ja onneksi lopulta siitäkin miten palaset loksahtavat oikeasti kohdalleen, kun ymmärtää ottaa lukuun kuvauksen oireista ja tilanteista joissa ne ilmenevät. Kaikkea kun ei niillä klinikoiden laitteilla näe, eikä oireet välttämättä ilmene juuri siellä vastaanottohuoneessa. Asiakkaana on raivostuttavaa, että oikeaa diagnoosia etsiessä joutuu kiertämään useita eri lääkäreitä ja rahaa kuluu jokaiseen. Onneksi nykyään jo aika pitkälti tiedän, mille lääkärille kannattaa minkäkinlaisen vaivan kanssa mennä jos haluaa hyvää hoitoa. Ikävää, että nämä on pitänyt kantapään kautta oppia. Oma mieleni ei olisi yhtään sen levollisempi, vaikka pieneläinpäivystys siirrettäisi jollekin muulle klinikalle. Siellä taatusti tehtäisi virheitä ihan yhtälaillä ja klinikasta riippumatta työntekijöiden määrä päivystysaikoina olisi missä tahansa vähäinen. Päivystyksessä myös aivan luonnollisesti tulee enemmän virhediagnooseja ja vaikka niitä kuolemantapauksiakin, koska useimmat potilaat ovat niitä hätätapauksia ja lääkärin pitää tehdä päätökset nopeasti ja yleensä yksin. Päiväsaikaan isommilla klinikoilla lääkärit konsultoivat toisiaan jatkuvasti, ja onnistuvat SILTI tekemään virhediagnooseja. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Turun päivystävä eläinlääkäriasema vaihtoon!" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1966 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
937 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18088 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1164 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1305 Luotu: 06.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
462 Luotu: 13.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
647 Luotu: 08.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
244 Luotu: 15.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1816 Luotu: 04.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
295 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12796 Luotu: 15.07.2023
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
466 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6380 Luotu: 29.11.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1034 Luotu: 04.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
605 Luotu: 07.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1457 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.