LASTENSUOJELULAKI UUSIKSI

Solveig Holmström

/ #27 Lastensuojelu hukkatiellä

05.09.2013 12:18

Ote mielipidekirjoituksesta: "Lastensuojelu hukkatiellä"

Vuodesta toiseen törmäämme tragedioihin, joissa sosiaalitoimi hajottaa perheitä, muodostaa omia käsityksiään heppoisin perustein, vähät välittää valtavista kustannuksista ja aiheuttaa väärillä huostaanotoilla elinikäisiä traumoja, jotka näkyvät mielenterveyshoidon kasvavina kustannuksina.
Tuhoisa on esimerkiksi meillä suosittu nimetön, kostomielessä tehty kantelu.

Osa lastensuojelustamme on toivottomassa tilassa.
Suomen lastensuojelu on hukkateillä muun muassa. siitä syystä, että Suomessa lastensuojelu on vajaakoulutettujen vastuulla. Lisäksi lastensuojelu raportoi lasten asioista erittäin huonosti. Raportoinnissa saattaa olla vääristymiä, koska raportoinnissa siinä pyritään organisaatiolähtöisyyteen. Virheet käännetään organisaation näkökulmasta tehdyksi erinomaiseksi työksi - virheettömäksi työksi.

Lähes 18 000 lasta on Suomessa kodin ulkopuolella. Kun laskee, että nämä
lapset, vanhemmat ja isovanhemmat merkitsevät yli 100 000:ta
suomalaista, ei voida puhua sivistysvaltiosta. Monet ovat sairastuneet, jopa
kuolleet.

Lapsen riistämistä pois omasta ympäristöstään ei saisi tehdä mielivaltaisesti jonkun sosiaalityöntekijän subjektiivisen arvion mukaan. Moni katsoo tulleensa väärin kohdelluksi, mutta on varmasti paljon tapauksia, jotka eivät päädy hallinto-oikeuteen.

Heikki Päivike, puheenjohtaja
Solveig Holmström, varapuheenjohtaja, lapsiasioiden valiokunnan puheenjohtaja
Marja Lamberg, potilasvaliokunnan puheenjohtaja
Potilas- ja sosiaaliapu ry
posa@potilasjasosiaaliapu.fi
Artikkeli julkaistu Helsingin Sanomissa 12.10.2012 ja Hufvudstadsbladetissa 15.12.2012