LASTENSUOJELULAKI UUSIKSI

uskon tietäväni mistä puhun

/ #30 Hyvässä hengessä

05.09.2013 13:54

#29
Todella hyvä pointti tähän väliin.
Niinhän se menee, että useimmiten vanhemmilla eri käsitys kun huostan tehneillä sossuilla, ja he varmasti tekevät päätöksiään usein paineen alaisina. Eerikan tapauksessa taisi tosin olla joku sukulaisuus suhde joka tähän vaikutti, mutta jääkön sen puiminen.
Moni asia on huostaanottolaissa päin p...tä, mutta totta on että perusteettomia huostia löytyy ja paljon.
Vanhemmat ajetaan nurkkaan, ja useimmat eivät tiedä/osaa/uskalla vaatia lain mukaisia oikeuksiaan.
Hyvä lastensuojelutyö on sitä, että myös vanhempia niin kuin myös lapsiakin kuunnellaan, eikä päätöksiä tehdä kulloisenkin päivän mielialan mukaan.
Myös se täytyy muistaa, että usein sossuilla ja vanhemmalla menevät sukset ristiin heti huostaanoton alkuvaiheessa ja ollaan jo valmiiksi asenteellisia niin puolin kuin toisin.
Toivotaan, että jonain päivänä elämme maailmassa jossa ei näitä turhia huostia ole. Aina kuitenkin muistettava se, että yksittäinen avun tarpeessa oleva lapsi voi jäädä ilman sitä apua ja valvontaa jos asennoidutaan niin, että jokainen huostaanotto on tuomittava.
Huostaanotosta vain ei saisi tehdä pysyvää ratkaisua, ellei lapsen terveys ja hyvinvointi todella vaarannu kotona, muutoin pitäisi pyrkiä siihen, että perhe saadaan yhteen ja lapsilla on hyvä olla.