Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

#22025: viisas - Re: Jumala ei ole sanaansa vastaan

"jumalaa ei ole olemassa"

Aika itsevarmaa todeta noin. Se on sitten eri asia, onko mikään ihmisten eri uskonnoista tai teorioista osannut tavoittaa "jumalasta" mitään olennaista, vai onko ihminen vain siirtänyt omia ominaisuuksiaan ja ajatuksiaan tämän mielikuvan harteille (eli siinä mielessä "luonut" oman jumalansa).

Lähimpänä totuutta lienevät ne tahot, jotka näkevät "jumalan" olevaisen jonkinlaisena olemisen logiikkana, eli edustavan niitä voimia ja "lakeja" ("laki" on niin inhimillinen käsite, mutta tarkoitan siis jotakin, mitä nimitämme eri "luonnolaeiksi" eli kaiken taustalla piileviksi ominaisreaktioiksi) jotka tätä olevaisuutta pyörittävät.

Mielenkiintoinen aspekti on sitten, että ulottuvatko nämä "luonnonlait" myös koskemaan ihmisen omaa toimintaa ja sen kaavoja, vai onko ihminen tietoisuudessaan ottanut haltuunsa oman elämänsä ohjaamisen - jotakin, missä ihminen ei aina ole osoittautunut olevansa tehtäviensä ja siitä koituvan vastuun tasalla.

Toinen mielenkiintoinen näkökulma on siinä, olisiko tällä maailmankaikkeutta ohjaavalla taholla (sillä siitä emme pääse mihinkään, etteikö kaikki etenisi omalla logiikallaan) omaa persoonaa, vai onko sen kokeminen vain ihmisen auktoriteetin kaipuuta, yksin olemisen pelkoa?

Mutta "jumala" on kyllä olemassa - ellei muualla niin ihmisen käsitteistössä. Ja sen verran vakavasti ihmiset siihen suhtautuvatkin, että ovat valmiita jopa tappamaan ja kuolemaan sen puolesta. Monille "jumala" myös selittää kaiken olemassaolon, ja antaa sille järjestyksensä.

Äärettömyyden suuressa tuntemattomassa sillä on suuri turvaa antava merkitys. "Jumalaan" uskominen ei siis ole tyhmyyttä, vaan turvan ja tarkoituksen etsimistä. Se on omavoimaisuuden rajallisuuden myöntämistä, mikä on ihan terve kyky. Omahyväisellä ihmisellä tätä kykyä ei ole, ja siinä mielessä hän ottaa "jumalan" paikan eli nostaa itsensä luomakunnan kruunuksi. Tämä on selvä narsistinen ele, eli mielen häiriö.

Ihmisen ei kuitenkaan tarvitsisi pelätä sitä, mikä on tuntematonta. Hän voisi olla sitä kohtaan pääosin utelias. Ihminen ei ole "luomakunnan kruunu", eikä hänen sitä tarvitse ollakaan. Mutta hänen pitäisi oppia kantamaan vastuuta toiminnastaan ja omasta itsestään, ettei johtaisi itseään turmioon. Tämä "turmio" ei ole samaa kuin "helvetti", vaan se on luonnollinen seuraus siitä, että kun toimii tyhmästi, joutuu kantamaan seuraukset.

"Taivas" (tai "paratiisi") on se olotila, jossa ihminen on ymmärtänyt tämän. Tieto ei ole pahasta, mutta "hyvän ja pahan" tiedon ero on tärkeä ymmärtää: "hyvän" tiedon hedelmä on rakentavaa, "pahan" tuhoavaa. "Paratiisi" on maanpäällinen tila, mutta se ei ole alue vaan olotila, joka seuraa joko eläintenkaltaisesta olemisen luonnollisuudesta, tai sitten "hyvän" tiedon käyttämisestä (Ne, jotka Raamatun kirjoittivat, ymmärsivät tämän: he näkivät, ettei ihminen osannut kantaa vastuuta erotellakseen "hyvän" ja "pahan" tiedon toisistaan. Siksi he kertoivat syntiinlankeemuksesta ja sen seurauksista. Se on, niin kuin paljon Raamatussa, vertauskuvallinen kertomus.).

Tästä syystä elämämme on jatkuvasti heilumista "taivaan" ja "helvetin" välimaastossa; oppiiko ihminen kantamaan vastuunsa ratkaisee, kumpi olotila maapallolle tulee lopulta vakiintumaan.