Adressi Israelin tueksi!
Varpu Haavisto |
/ #1952 Hyvät Take a Penin jäsenet!07.12.2013 09:56Hyvät Take a Penin jäsenet! Opettaja-lehden numerossa 46 (15.11.2013) oli EAPPI-vapaaehtoinen Mirva Heleniuksen juttu Länsirannalta. Jutussa näkyvät kaikki EAPPI-ohjelman ongelmat - se oli hyvin mustavalkoinen ja kirjoittaja oli täysin kritiikittä ottanut totena kaikki hänelle kerrotut asiat välittämättä tarkistaa asiaa muista lähteistä saati että olisi yrittänyt selvittää, miten konfliktin toinen osapuoli näkee tilanteen. Opettaja-lehden juttu löytyy täältä: http://content.opettaja.fi/epaper/20131115/22/index.html Jutun kirjoittaja esittää kivien heittelyn pikkujuttuna. Autojen kivittäminen ei ole mitään vaaratonta lastenleikkiä. Viime aikoina ilmiöstä on tullut suorastaan epidemia, pelkästään kuluvan vuoden kolmena ensimmäisenä kuukautena näitä välikohtauksia oli lähes 1200, ja heinäkuussa palestiinalaisnuorten joukkiot heittivät israelilaisia siviilejä 52 kertaa palopommein ja kivittivät 246 kertaa - seurauksena 6 israelilaista loukkaantui. Kivien heittely aiheuttaa myös paljon aineellisia vahinkoja ja pelkoa teillä liikkuville. Syyskuussa 2011 palestiinalaisnuorten heittämät kivet aiheuttivat auto-onnettomuuden, jossa autoa ajanut israelilainen isä Asher Palmer ja hänen 1-vuotias pikkupoikansa kuolivat. Tämän vuoden maaliskuussa äiti ja hänen kolme pientä tytärtään loukkaantuivat vakavasti törmäyksessä, joka seurasi kivienheittelyä.1) Jutussa esitettiin valheellinen väite, että kivien heittelystä voisi saada 20 vuoden vankeusrangaistuksen. Kivien heittelyyn osallistuneet nuoret ovat saaneet muutamasta päivästä muutamaan kuukauteen vankeutta. Asher Palmerin ja hänen pienen poikansa kuolemaan johtaneen kivenmurikan heittäjä oli 25-vuotias mies, joka oli osallistunut samanlaisiin hyökkäyksiin ennenkin. Hän sai teostaan murhatuomion. Kivien heittely ei ole mikään lasten oma keksintö. Se on järjestelmällisesti ohjattua ja kiihotettua toimintaa, ja tässä kohtaa pitäisi jokaisen ihmisoikeusaktivistin herätä kysymään lasten oikeuksien toteutumista. Lasten värvääminen ja kiihottaminen väkivaltaiseen toimintaan ei ole muuta kuin lapsisotilaiden käyttöä, joka on kansainvälisen oikeuden mukaan sotarikos. Jo ensimmäisen intifadan aikana palestiinalaisjohto (Fatah, PFLP, DFLP ja muut ryhmät) julisti: "Oi Palestiinan nuoret, Oi tulisten kivien heittäjät, uudet fasistit pakotetaan tunnustamaan faktat, jotka teidän raivokas kapinanne vahvistaa...Lisätkää populaarien välineiden käyttöä vihollisia vastaan alkaen pyhistä kivistä aina tulisiin molotovin cocktaileihin." 2) Palestine Media Watch -järjestön sivuilla on paljon esimerkkejä uskomattomasta vihakiihotuksesta, jota palestiinalaisessa mediassa, lastenleireillä ja myös kouluissa suunnataan lapsiin ja nuoriin. Mm. Tulkaremissa Ikataban tyttökoulun facebook-sivuilta löytyy Hitler, joka julistaa: "minä olisin voinut tappaa kaikki maailman juutalaiset, mutta jätin joitakin, jotta tietäisitte, miksi tapoin heidät." Toisessa piirroksessa puu huutaa aseistetulle muslimille: "Oi muslimi, oi Jumalan palvelija! Minun takanani on juutalainen, tule ja tapa hänet!" Qalqiljan poikien ala-asteen facebook-sivuilla taas harjoitellaan kirjoittamaan eri kielillä "minä vihaan Israelia". Lastenleirejä nimetään itsemurhaiskijöiden kunniaksi, lasten televisio-ohjelmissa lapset lausuvat runoja, joissa kutsutaan "sotaan, joka tuhoaa sionistien sielut", joissa "Jerusalem ja joka tuuma maata vapautetaan lasten verellä" ja joissa juutalaisia kutsutaan sikojen ja apinoiden jälkeläisiksi; Fatahin facebook-sivuilla lapsi pitää rynnäkkökivääriä ja sanoo "äitini synnytti minut taistelemaan ja Fatah antoi minulle aseen" ja toisessa kuvassa äiti itse pukee itsemurhavyön lapsensa päälle ja kehottaa tätä suorittamaan tehtävän; YK:n rahoittama lasten ja nuorten Burj Luq luq -keskus kehottaa nuoria luopumaan tupakasta ja vaihtamaan sen aseeseen... 3) Lukuisissa tapauksissa terrorijärjestöt ovat käyttäneet alaikäisiä lapsia hyökkäysten suorittamiseen. Esimerkiksi Ibrahimin moskeijan lähellä kuvatussa videossa näkyy, kuinka risteysalueella on useita kameramiehiä ja tunnistettuja fatahin miehiä odottamassa israelilaisen ajoneuvon joutumista väijytykseen. Alaikäiset lapset valmistautuvat hyökkäämään risteykseen ajavaa autoa päin isojen kivien kanssa. Tilanteesta saadut kuvat ovat sen jälkeen levinneet palestiinalaisilla ihmisoikeussivustoilla erilaisten juttujen kera - milloin lapset ovat olleet tulossa koulusta, milloin rukoilemasta moskeijasta, kun israelilainen on muka tahallaan ajanut heitä päin - näin tehdään "uutisia" pahoista siirtokuntalaisista. Kuka vastuullinen aikuinen toimii näin? Eikö jokainen, joka näkee lasten suunnittelevan jotakin noin vaarallista sekä itselleen että toisille, pysäyttäisi häntä? Sen sijaan nämä aikuiset odottavat kameroiden kanssa vieressä.4) Vihakiihotuksen seuraukset ovat kammottavia. Sen uhreja olivat Itamarissa asuvan Fogelin perheen isä ja äiti, 11-vuotias Joav, 4-vuotias Isai ja 3-kuukautinen Hadas, joiden kotiin kaksi palestiinalaisnuorukaista (toinen alaikäinen) tunkeutuivat maaliskuussa 2011. He leikkasivat lasten kurkut auki ja puukottivat vanhemmat vuoteisiinsa. Perheestä selvisi hengissä kaksi nukkumassa ollutta pikkupoikaa, joita nuoret eivät löytäneet, sekä perheen 12-vuotias tytär, joka aamulla kotiin palattuaan löysi perheensä. Murhat suorittaneet serkukset saatiin myöhemmin kiinni, ja he eivät missään vaiheessa osoittaneet katumusta vaan ylpeyttä teostaan Myös palestiinalaisjärjestöt kutsuivat heitä "sankareiksi". Nämä järjestöt eivät ole ainoastaan vastuussa israelilaisuhreista vaan myös siitä, kuinka he turmelevat palestiinalaisnuorten elämän. Rauhan este ei ole se, että palestiinalaisalueilla asuu myös juutalaisia - Juudean ja Samarian alueella heitä on asunut vuosisatoja ja asutus katkesi ainoastaan Jordanian miehityksen ajaksi (48-67). Vihaan kiihottaminen on pysyvä este rauhalle, ja ennen kuin se loppuu, alueluovutukset ovat erittäin vaarallisia nyt jo ääri-islamin kuohuttaman Lähi-idän ainoalle demokratialle, Israelille. Kaiken kaikkiaan tässäkin raportissa näkyy koko EAPPI-ohjelman valuvika: sen vapaaehtoiset varustetaan palestiinalaisella tulkinnalla Lähi-idän historiasta ja nykytilanteesta, heidät viedään palestiinalaisalueille, jossa he ottavat kaiken kuulemansa kritiikittä totena, he eivät missään tilanteessa kuule konfliktin toisen osapuolen näkemyksiä. Siksi he eivät osaa kyseenalaistaa mitään, esimerkiksi: miksi palestiinalaisia suojaamaan riittää kokematon ja aseistamaton nuori suomalaistyttö, kun israelilaisia suojaamaan tarvitaan sotilaita? Miksi palestiinalaiset voivat käydä Israelissa ja juutalaiskylissä rauhassa, jos eivät itse käyttäydy aggressiivisesti, mutta juutalainen on hengenvaarassa eksyessään palestiinalaiskylään? Miksi Israelissa asuu Lähi-idän vapain ja koulutetuin arabiväestö, mutta palestiinalaisalueilla ei saisi asua yhtään juutalaista? Miten Israel voi luovuttaa puolustussodassa haltuunsa saamiaan alueita vastapuolelle, joka ei suostu solmimaan rauhaa eikä tunnustamaan Israelin olemassaoloa ja kasvattaa seuraavat sukupolvensa haaveilemaan Israelin tuhoamisesta? Kaiken tämän seurauksena EAPPI-vapaaehtoisten jutuissa juutalaiset maalataan mustin värein ja palestiinalaiset esitetään täysin viattomina uhreina. Yritin joitakin vuosia sitten ehdottaa Kirkon ulkomaanavulle, että vapaaehtoiset vietäisiin edes yhdeksi päiväksi vierailulle siirtokuntaan kuuntelemaan, miten he näkevät tilanteen ja mikä on heidän kokemuksensa siitä. Ehdotus ei saanut minkäänlaista vastakaikua. Ei yksikään oikeudenmukainen ihminen hyväksyisi sellaista oikeudenkäyntiä, jossa vain toinen osapuoli saa puhua. Sananlaskun mukaan: oikeudessa aina ensin puhuva on oikeassa, kunnes tulee hänen vastapuolensa ja ottaa hänestä selvän. Jutussa mainittiin, että EAPPI ei ota vastuuta Heleniuksen mielipiteistä. Opettaja -lehden pitää kuitenkin kantaa vastuu informaatiosta, jota se välittää suomalaisille opettajille. Lähettäkää omin sanoin palautetta opettaja-lehteen osoitteeseen: opettaja@oaj.fi Varpu Haavisto |
Kommentoi adressia |
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
#pelastetaanpyöräetu MUISTA VAHVISTAA ALLEKIRJOITUS SÄHKÖPOSTILLA! Hallituksen budjettiesityksessä ehdotetaan työsuhdepyörien veroedun poistamista vuoden 2026 alusta. Tämä muuttaisi merkittävästi nykyistä järjestelmää, joka on Tilastokeskuksen mukaan ollut käytössä jo yli 115 335 suomalaisella. Työsuhdepyöräetu on luotu lainsäädännön kautta, ja yritykset sekä yksityishenkilöt ovat tehneet siihen perustuvia päätöksiä useaksi vuodeksi eteenpäin. Nyt hallitus viestii, että lakiin ei voi luottaa...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Me allekirjoittaneet vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta. Meidän tahtomme on elää, asua ja toimia maaseudulla luonnonrauhassa. Ylöjärven Karhella, Kalliomäen alueella, Ikaalisten Luhalahden rajan tuntumassa, on käynnissä seitsemän tuulivoimalan hanke, jossa jokaisen yksittäisen voimalan korkeus tulisi olemaan 300 m (vrt. Näsinneula 168 m) ja teho 6-9 MW. Hankealueen kokonaispinta-ala on 1500 hehtaaria eli 15 km2 (vrt. Särkänniemi 5 hehtaaria eli 0,05 km2). Tuulivoimaloiden ja...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Adressi oli avoinna uudelleen ennen kunnallisvaaleja 22.3.-13.4. Ensimmäisen kerran se oli allekirjoitettavissa helmikuussa 5.2.-17.2. Kiitos kaikille allekirjoittajille Heinolan puhtaan luonnon, ympäristön ja harvinaisten luontokohteiden säilymisen puolesta! Mikä tärkeää - asian saama näkyvyys edistää myös monen odottamaa kaivoslain uudistamista. Me allekirjoittaneet toteamme, että Stedle Exploration AB:n Kuusisuon suunnitelmalle kaivostoimintaan ei tule antaa malminetsintälupaa. Suunnitelm...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille! Matkailu tuo satojen miljoonien tulot Rovaniemelle ja sesongin majoituskapasiteetista suuri osa on asuntoja. Jos matkailijoiden yöpyminen asunnoissa kielletään, Rovaniemi menettää ainakin kolmanneksen matkailijoista, matkailun työpaikoista ja matkailun verotuloista. Kaupungille se tarkoittaa miljoonien eurojen säästötarvetta ja valtakunnallisissa tilastoissa näkyvää heikennystä työllisyyteen. Me rovaniemeläiset palkansaajat, yrittäjät, opiskelija...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Vantaan kaupunki peruu suunnitellun punaisen asfalttipäällysteisen pyöräbaanan rakentamisen Kahluuniityn halki ja säilyttää tämän ainutlaatuisen luonnonalueen tuleville sukupolville. Kannatamme pyöräilyä ja kestävää liikkumista — mutta emme toimivan viheralueen tuhoamisen, päällekkäisen infrastruktuurin rakentamisen ja paikallisten asukkaiden mielipiteiden sivuuttamisen kustannuksella. 🌿 Harvinainen ja arvokas niittyalue Kahluuniitty on yksi Vantaan viimeisis...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Nurmijärven kunta ei myy Märkiön leirikeskusta, vaan säilyttää sen kunnallisessa omistuksessa, kuntalaisten ja erityisesti lasten, nuorten sekä yhdistysten käytössä. Märkiö on ollut osa Nurmijärven elävää yhteisöä jo vuodesta 1988. Se on paikka, jossa nuoret kasvavat, opitaan yhteisöllisyyttä, koetaan luonnonrauhaa ja rakennetaan muistoja. Se on myös tärkeä tukipilari yhdistys- ja koulutoiminnalle. Ymmärrämme, että taloudelliset päätökset ovat vaikeita. Mutta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025 Muista varmentaa allekirjoitus sähköpostissa! Me allekirjoittaneet vetoamme Yleen, että se 1. vaatii Euroopan yleisradiounionia (EBU) sulkemaan Israelin ulos Euroviisuista ja 2. boikotoi kisoja eikä lähetä UMK-voittajaa 2025 Euroviisuihin, mikäli EBU sallii Israelin osallistumisen. On arvojemme vastaista, että valtio, joka on syyllistynyt kansanmurhaan ja harjoittaa miehityspolitiikkaa, saa näkyvän tilaisuuden parantaa imagoaan musiikin v...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Me allekirjoittaneet toteamme, että Ylöjärven Kurun Patakorven tuulivoimalahanke ei sovellu tuulivoimarakentamiseen. Ylöjärven kaupungin tulee tehdä kielteinen päätös Patakorven tuulivoimarakentamisen osalta ja Pirkanmaan liiton maakuntavaltuuston tulee poistaa kyseinen alue vaihemaakuntakaavasta (Elonkirjo ja energia) soveltumattomana tuulivoimarakentamiselle. Ylöjärven kaupunginhallitus on 15.5.2023 päätöksellään käynnistänyt osayleiskaavan Ylöjärven, Kurun Patakorven tuulivoimalahankkeeseen...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Eduskunnassa on leikattu mielenterveyspalveluista ja se näkyy esimerkiksi hoitoon pääsyssä sekä lääkäreiden ja psykologien määrässä. Parhaimmillaan hoidon piiriin pääsy kestää jopa puolesta vuodesta vuoteen. On paljon tapauksia, kun hoidonpiiriin hakeva ei ole saanut nopeammin apua ja on päätynyt jopa itsemurhaan. Jonotusaika on liian pitkä, johon täytyy tulla muutos! Jos apua ei saa ajoissa mielenterveys vaikeutuu ja pitkittyy. Myöskin hoito tulee olemaan vaikeampaa. THL tilastojen mukaan Tammi...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Joka vuosi ilotulitteet aiheuttavat silmävammoja, käsivammoja, tulipaloja ja hirvittävän määrän roskaa, jota kukaan ei vaivaudu keräämään. Vaikka ilotulitteiden ampumisaika on lailla rajoitettu uudenvuodenaatosta klo 18:00 uudenvuodenyöhön kello 02:00 saakka, alkaa pommitus päiväkausia aiemmin ja loppuu alueesta riippuen joskus vuoden ensimmäisen viikon aikana. Tunnelma on kuin ilmataistelussa. Vaikka mitään ilotulitteita ei saisi käsitellä huumausaineiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena ta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Suomen mittakaavassa merkittävän Iidesjärven lintujärven eteläpuoliselle alueelle ollaan kaavoittamassa oleskelu- ja toimintapuistoa. Puiston myötä alueen herkkä ja monimuotoinen luonto on vaarassa tuhoutua ja köyhtyä ja sen linnustoa ja kasvistoa uhkaa lajikato. Haluamme estää tämän, ja vaadimme, että koko alue varattaisiin luonnonsuojelualueeksi. Lisäksi vaadimme, että oleskelu- ja toimintapuiston suunnittelu keskeytetään. Alueelle ei pidä rakentaa uusia aktiviteetteja, vaan sitä tulee kunn...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Adressi Israelin tueksi!" tähän luetteloonSuomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Arvoisa Suomen tasavallan presidentti Alexander Stubb, Me, Palestiinan tilanteen johdosta huolestuneet ja turhautuneet suomalaiset, kirjoitamme Teille vedotaksemme oikeudentajuunne ja pyytääksemme Suomelta vihdoin konkreettisia toimia: Palestiinan valtion tunnustamista ja historian oikealle puolelle siirtymistä, kuten totesitte 21.5.2025. Olemme joukko asiantuntijoita, tutkijoita, julkisuuden henkilöitä ja ihan tavallisia suomalaisia, jotka ovat viimeisen kuukauden ajan kampanjoineet Palestiina...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
46442 Luotu: 02.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
876 Luotu: 17.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
819 Luotu: 25.07.2025
Bevarande av Parfix - Parfixin säilyttäminen
685 Luotu: 26.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2429 Luotu: 22.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10942 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
423 Luotu: 30.06.2025
Huoli Oripään Palvelutalon asukkaiden ruuasta.
281 Luotu: 25.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
273 Luotu: 07.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
311 Luotu: 01.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
374 Luotu: 30.06.2025
Vetoomus Turun kaupungintalolle: Nostakaa Palestiinan lippu Ukrainan rinnalle — Vastavuoroinen ele tasa-arvon puolesta
229 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
251 Luotu: 03.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
197 Luotu: 21.07.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1906 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Taivassalon Ankkurin ja Poijun toiminnan turvaamiseksi
184 Luotu: 16.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
162 Luotu: 10.07.2025
Rantavalvonta Kalajoen hiekkasärkille
140 Luotu: 26.07.2025
Linja-auto linjan 120 muutos peruttava, auto pitää käydä Kokkilan rannassa kääntymässä.
136 Luotu: 22.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
135 Luotu: 10.07.2025
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.