Kannabis lailliseksi

Janne Karvinen
Turku

/ #521 AFAIK...

02.04.2008 15:46

1. Kannabis aiheuttaa pidemmällä käytöllä lievän psykologisen riippuvuuden, ei siis fyysistä, kuten nikotiini, tai alkoholi pitkällä käytöllä. Päivittäisen käytön lopettamisen jälkeen vieroitusoireet ovat lähinnä unettomuutta.
2. Kannabiksen tappava annos on tuntematon ja mahdoton ihmisen nauttia sammumatta.
3. Kerralla suuri määrä nautittua kannabista, "överit", saattaa aiheuttaa psykoosinomaisen tilan, tämä kuitenkin riippuu lajikkeesta. Todennäköisemmin epämiellyttäviä psykologisia vaikutuksia saa rajan takaa roudatusta hasiksesta, johon on lisätty epäterveellisten jatke-aineiden lisäksi esim. amfetamiinia jotta asiakas saataisiin "koukutettua" kovempiin aineisiin.
4. Pelotteluvalistus on luonut harhan, että kaikki huumeet on samaa. Kun kannabiksen vaikutukset sitten ovat miedompia kuin alkoholihumalan, muutkin huumeet on ensimmäistä kertaa hatsit ottaneelle samaa. Tästä meille esimerkkinä Turun heroiinikuolemat oliko se ny 2003. Suurin osa 50 -luvulla syntyneistä päättäjistä elävät tässä harhassa.
5. Vallitsevasta tilanteesta hyötyy eniten sekä rikollisjärjestöt ja lainvalvonta/turvallisuusorganisaatiot.
6. Vallitsevasta tilanteesta eniten kärsivät huumausaineen käyttörikoksiin syyllistyneet (etenkin aimpaa rikosrekisteriä hankkimattomat/opiskelijat/työväki), veronmaksajat, oikeasti hoitoa tarvitsevat kovien huumeiden käyttäjät, sekä tietenkin lääkkeeksi kannabista tarvitsevat.
7. Ihmisellä on henkilökohtainen absoluuttinen oikeus henkeensä, ruumiiseensa ja omaisuuteensa.
8. Pikaisesti laskettuna 95% tuntemistani kannabiksen vakikäyttäjistä elää ja voi hyvin, puurtaessaan vakitöissä tai opiskellen. Ainoa tapaus jolla menee huonommin on myös ainoa jolla on rikosrekisteri huumausainerikkeestä.
9. Suurin osa laittomaksi määrätyistä päihteistä on hyödyllisempiä/vähemmän vahingollisia kuin alkoholi tai nikotiini.
10. SYÖPÄ PARANEE KANNABIKSELLA.
Totta vai ei?
Kovin hanakasti ei ole lääketieteellisiä dokumentteja aiheesta tullut vastaan, mitä nyt yksi tällainen alle-6kk-elinaikaa -tapaus parani lähipiirissä - ei ennenkuin nyt: Run From The Cure - Rick Simpson Story Youtubessa.

Signed long ago, Mitä adressin eteenpäin viemiseen tulee - ja voin media-alan opiskelijana vinkata - samanaikainen toimittaminen ministeriölle ja usealle medialle. YLE toimittaa kyllä valtion mielipiteistä riippumattomia uutisia enkä voisi pitää sitä minään yhden asian propagandatoimistona.
Kaikkein eniten roskaa mediaan työntää STT (jos nyt jätetään keltainen lehdistö omaksi luvukseen).