Tahdonvastaiset huostaanotot ja lainvastaisesti huostaanotot
Pupu Tupuna Helsinki |
/ #11 Tosi asiaa....22.04.2008 19:29Kodinhoitoapu voisi pelastaa monen perheen. Monelta huostaanotolta saatettaisiin välttyä, mikäli perheet saavat ajoissa kodinhoitoapua. Hallitussihteeri Pia-Liisa Heiliö sosiaali- ja terveysministeriöstä sekä lapsiasiavaltuutettu Maria-Kaisa Aula ovat sitä mieltä, että uupuneiden perheiden tulisi saada ajoissa apua arjesta selviytymiseen.Huostaanottojen määrän kasvu johtuu monesta eri tekijästä. Yksi syistä on resurssipula. Erikoistutkija Tarja Heino Stakesista kertoo, että väkeä on liian vähän töissä. Tällöin vakansseja ei saada täytettyä ja koulutettujen sosiaalityöntekijöiden puutteessa joudutaan palkkaamaan epäpäteviä. Keski-Suomessa viime vuoden keväällä tehty selvitys sosiaalityöntekijöiden kelpoisuudesta paljasti, että muutamissa kunnissa toimittiin jopa laittomasti. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton kokoamaan sosiaalibarometriin ovat vastanneet sosiaali- ja terveystoimen, Kelan ja työvoimatoimistojen johtajat, jotka eivät ole tyytyväisiä Kunta- ja palvelurakenneuudistukseen eli Paras-hankkeeseen. NÄIN ON ASIAT SUOMESSA...... "Kuntien erot kyvyssä turvata palveluiden saatavuus ovat kasvaneet; ne ovat nyt suurimmillaan 12 vuoteen." Joo-o. On sitä saatu eri puolilta maata kotoisin olevien ihmisten kanssa ihmetelläkin, miten epätasaisesti palvelut ovat jakaantuneet. Enemmän kuin närkästyttävää on TAHALLINEN alibudjetointi kunnissa. Ja tähän asti on paasattu, että "Ei, ei, kyllä rahaa aina on, pitää vain valtiolta pyytä aina lisäbudjettia lastensuojeluunkin." HS: "Tahallinen alibudjetointi on yksi pahimmista selviytymiskeinoista tiukan talouden kunnissa. Se näyttää vakiinnuttaneen asemansa laajalti hyväksyttynä toimintamuotona, sillä lähes kolmannes kuntien sosiaalitoimen johdosta ja neljännes terveyspalveluiden johtajista kertoi keinoa noudatettavan omassa kunnassaan......... valitettavan usein se tarkoittaa toiminnan karsimista. Ikävintä on se, että tietoinen pihistely iskee pahimmin lastensuojeluun, vanhusten palveluiden järjestämiseen sekä vammais- ja päihdehoitopalveluihin. " Yksinkertaisesti ei ole lakia, joka pakottaisi kuntia ohjaamaan palveluja eri väestöryhmille. Kirjoituksessa arvellaan suurimpia rahan saajia olevan niiden, joita äänekkäimmin puolustetaan lautakunnissa, hallituksessa ja valtuustossa. Siitä olen kyllä eri mieltä, että koululaisten puolia olisi riittävästi pidetty, vaikka Hesari niin arveleekin. "Hiljaisemmat ja pienemmät ryhmät on helpompi ohittaa rahojen jaossa. Tällaisiin ryhmiin kuuluvat muiden muassa last.suojelun tukitoimia tarvitsevat perheet, päihdekuntoutujat, osa vanhuksist aja vammaisista. Yksittäistä ryhmää kohti saamatta jääneet rahat eivät ole edes suuria, mutta niiden puutteella on suuri merkitys. Usein alibudjetointi johtaa myöhemmin vielä suurempiin menoihin, kun syntyneitä vahinkoja on pakko korjata järein kein0in. Jos esim. last.suojelun tukitoimena kotipalvelua tarvitseva perhe ei saa palvelua, edesauttaa se ongelmien kehittymistä niin suuriksi, että ainoaksi toimintamalliksi jää huostaanotto. Yhden lapsen laitos- tai perhesijoitukseen kuluvalla rahalla palkattaisiin kotipalveluun työntekijöitä useampienkin perheiden tueksi. Toinen hiljaa ohitettu ryhmä ovat päihde- ja mt-kuntoutujat. Useimmissa kunnissa päihdepotilaat pääsevät katkaisuhoitoon nopeastikin, mutta päihdeongelmainen jätetään jopa puoleksi vuodeksi odottamaan kuntouttavaa hoitopaikkaa oman onnensa nojaan. On hyvin tavallista, ettei pelkkä katkaisuhoito riitä kannattelemaan päihdeongelmaista kuivana kuukausikaupalla. Kuntia yhdistettäessä ei aina osata selkeästi määritellä yhteiseen organisaatioon koottujen virkamiesten esimies- ja päätösvaltasuhteita. Etenkin sosiaalitoimessa ja lastensuojelussa epäselvyys on muutamissa liitoskunnissa johtanut tilanteisiin, joissa päätöksentekijää ja vastuun kantajaa on jouduttu etsimään." Mitä, mitä mitä? Eihän nyt lastensossut kanna tai joudu vastuuseen mistään! Vai siitäkö on ollut kiistaa, saako epäpätevä päättää sijoituksen, koska lain mukaan päättämään tarvittaisiin pätevä, mutta tyhjästä on paha nyhjäistä. Vai ovatko tantat alkaneet hyppiä bossien silmille? Monta tärkeää huostaanottoihin läheisesti vaikuttavaa asiaa on kuitenkin otettu esille artikkelissa. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Tahdonvastaiset huostaanotot ja lainvastaisesti huostaanotot" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2005 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1002 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18129 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1176 Luotu: 07.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
463 Luotu: 13.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
405 Luotu: 15.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
663 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1309 Luotu: 06.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1899 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6400 Luotu: 29.11.2023
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12806 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
302 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
478 Luotu: 08.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1050 Luotu: 04.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1469 Luotu: 29.04.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10482 Luotu: 13.12.2020
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.