Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
Linjamäen ja Klemetskogin koulujen jatkokäytöstä on tehty keväällä valtuustoaloitteita. Nyt kuitenkin ne molemmat on asetettu mahdolliseen myyntiin ennen kuin aloitteita ja jatkokäyttöä on edes tutkittu. Tein aloitteen Linjamäen koulusta ja haluan, että sivistystoimi selvittää koulun suomat monet mahdollisuudet. Pormestari otti asiaan kantaan kovin yksioikoisesti. Reaktio tuli kuin apteekin hyllyltä, vaikka odottaisi että asioihin perehdytään ja päätökset pohjautuvat tietoon. Vaikuttaa siltä, että kaikki mikä palvelee kuntalaisia on kallista. Sen sijaan infrahankkeet ja purkaminen ja uusien asuinalueiden myllääminen saa maksaa. Toivon, että sivistyksen apulaispormestari pitäisi kylien ja sivistyksen puolta.
Linjamäen koulu lakkautettiin kyläläisten ja vanhempien toiveista huolimatta. Oppilaat siirrettiin Ruukin kouluun moderniin oppimisympäristöön, jossa jopa ekaluokkalaiset voivat opiskella 60- 70 oppilaan suurryhmässä, joka jaetaan pienemmiksi ryhmiksi lukujärjestyksen mukaan. Uusissa oppimisympäristöissä opiskellaan koko alakoulun ja väliseinien puuttuminen lisää melua. Oppimistunti on 75 minuuttia.
Linjamäen koulu on ollut vuodesta 2020 tyhjillään. Strategiassa puhutaan palveluverkosta ja kunnan veto- ja pitovoimasta. Keskeinen osa siinä on myös kylien elinvoimaisina pitäminen. Kulttuuri, liikunta ja nuorisopalvelut ovat kunnan ydintehtäviä varsinaisen opetustoimen ohella. Yksi solmu kulttuurin verkosta voisi sijaita Linjamäen perinteikkäällä kyläkoululla.
Linjamäen koulu on vanha idyllinen rakennus, joka on remontoitu 2000- luvulla. Se on hyvässä kunnossa, sisältä tyylikäs, kodikas ja moderni yksityiskohdiltaan ja sisäpinnoiltaan.
Kyläkoulut ovat aikanaan kyläläisten ponnisteluista lähteneitä sivistyksen kehtoja. Kunnan velvollisuus on löytää ajassamme merkityksellisiä uusia käyttötapoja ja toimintoja, jotka kunnioittavat historiallista perinnettä. Ehdotan, että koulurakennus otetaan käyttöön kulttuuri-, harrastus- ja tapahtumatilana. Tilassa voitaisiin järjestää esimerkiksi jumppa- ja joogaryhmiä, teatteriesityksiä sekä nuorisotoimintaa. Se palvelisi kyläläisiä ja muita kuntalaisia monipuolisena yhteisötilana.
Meidän festivaali järjesti konsertin toissa kesänä koulullamme, ja tila oli hyvin inspiroiva ja sopiva erittäin onnistuneille konserteille, ja varmaankin kiinnostusta on myös jatkossa toimia tiloissa.
Kellokosken koulun oppilasmäärä vaihtelee voimakkaasti sen mukaan, miten uusia asuntoalueita rakennetaan. Koska uusia alueita on rakenteilla, on tärkeää, että Linjamäen koulu säilyisi reservitilana, mahdollistamaan myös varautumisen erityisopetuksen, maahanmuuttajien ja pienryhmien tarpeisiin.
Koulu olisi myös erityisen sopiva leirikoulun järjestämiseen, koska se sijaitsee luonnon lähellä jääkautisen Ancylus-järven rantakalliomuodostelmien vieressä ja vain muutaman kilometrin päässä upeasta, jylhästä Keravanjoen kanjonista ja hiihtoretken päässä Ullamäen kalliolta. Niihin voisivat Tuusulan koululaiset suunnata luonto-opetukseen koulu tukikohtanaan.
Linjamäen koulu on rakennettu vuonna 1917. Se on näkyvästi ja kauniisti osa kyläidentiteettiä. Luomalla tilasta kulttuuri- ja yhteisötila voitaisiin vahvistaa kylää ja lisätä sen veto- ja pitovoimaa täydennysrakentamisen ja julkisen liikenteen parantamisen rinnalla.
Linjamäen koulu tulee ottaa pois myytävien kiinteistöjen listalta. Koska Tuusulassa on muitakin lakkautettuja kyläkouluja, ehdotan että ne kaikki voitaisiin saada osaksi Tuusulan kulttuurin, liikunnan ja yhteisötilojen verkkoa.
Eeva-Liisa Nieminen Ota yhteyttä adressin tekijään