Kannabis lailliseksi

Tapio Peltonen
Turku

/ #597 Esimerkki järkevästä politiikasta: tupakka

04.05.2008 17:52

Tupakka on yksi addiktiivisimmista tunnetuista päihteistä. Se on lisäksi sekä maailman että Suomen mittakaavassa eniten ennenaikaisia kuolemia aiheuttava päihde, ja kärkisijoilla myös sen suhteen, kuinka suuren osan käyttäjäkunnastaan se tappaa ennenaikaisesti.

Tupakointi on, huolimatta tupakan huikeasta riippuvuuspotentiaalista, vähentynyt tasaisesti. Tähän on vaikuttanut systemaattinen valistus, hinta- ja ikärajakontrolli sekä julkisten tilojen tupakointikiellot jne., jotka ovat muokanneet asenteita kriittisemmiksi tupakkaa kohtaan.

Kehitys on hidasta, mutta tupakoinnin vähentymistä voidaan pitää päihdepoliittisena saavutuksena.

Ajatusleikki: Mitä tapahtuisi, jos tupakka lisättäisiin huumausaineluetteloon? Laittomat markkinat syntyisivät välittömästi, ja vähitellen ne valuisivat kaikkein röyhkeimpien ja raaimpien rikollisjärjestöjen käsiin. Tupakointi tuskin edes vähenisi, koska tupakka on niin addiktiivinen, että jos sitä on tarjolla, riippuvainen tuhlaa siihen viimeiset rahansa ennen kuin ajattelee esimerkiksi syömistä. Ja tupakkaa tulisi olemaan tarjolla laittomuuden oloissa. Valtio menettäisi tupakkaverotulonsa välittömästi, mutta joutuisi silti kantamaan tupakan aiheuttamat terveydenhuoltokustannukset. Ikärajakontrolli katoaisi taivaan tuuliin, koska diileri ei papereita kysele. Valistus menettäisi uskottavuuttaan, samoin yleinen lain kunnioitus.

Minusta on käsittämätöntä, että joku voi uskoa kieltolain toimivuuteen. Historia on osoittanut, sekä alkoholin kieltolain, että huumekieltolakien kohdalla, että kieltolaki ei hillitse käyttöä. Sen sijaan kieltolaki tekee käytöstä riskialttiimpaa kuin se muuten olisi ja vaikeuttaa varhaista puuttumista ongelmakäyttöön.