Adressi Koulukiusaamista Vastaan

susanne viinamäki
Adressin tekijä

/ #67 Koulutytöt värväsivät luokkakaverinsa hakkaajat

16.05.2008 17:06

IS 16.5.2008 11:24

Kolmen 14-vuotiaan tytön epäillään tilanneen samanikäisen koulutoverinsa pahoinpitelyn Helsingissä.

Poliisi määräsi perjantaina pidätettäväksi kaksi pahoinpitelystä epäiltyä noin 17-vuotiasta poikaa.

- Kahden henkilöllisyys on nyt tiedossa. Heitä ei ole kuitenkaan vielä tavoitettu, tutkintaa johtava komisario Jari Taponen Malmin poliisista kertoo.

Molemmat pojat ovat olleet kadoksissa kodeistaan jo pidemmän aikaa ja heistä on aiemmin tehty katoamisilmoitus poliisille.

Potkitiin päähän

Pahoinpitelyn uhrina oli 14-vuotias poika, joka hakattiin tämän viikon maanantaina eräällä rautatieasemalla Pohjois-Helsingissä. Hän on tyttöjen kanssa samalla luokalla. Kaikki kolme käyvät peruskoulun kahdeksatta luokkaa Helsingissä.

Poliisin mukaan uhria pidettiin kiinni ja potkittiin muun muassa päähän. Pahoinpitelijöitä oli ainakin kaksi.

Hyökkäyksen uhriksi joutunut poika joutui käymään hoidossa Töölön sairaalassa päähän kohdistuneiden vammojen takia.

- Hän on nyt jo kotona, eikä hänellä ole pysyviä vammoja, komisario Taponen kertoo.

Kosto riidasta

Potkijoiden lisäksi epäiltyinä on kolme 14-vuotiasta tyttöä, joiden uskotaan tilanneen pahoinpitelyn kostoksi kaksi viikkoa sitten syntyneestä riidasta.

Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä ja laittomana uhkauksena. Molemmat ovat rikoksia, joista voidaan tuomita vankeusrangaistus.

Tyttöjen osalta poliisi voi vain selvittää tapahtumien kulun, sillä alle 15-vuotiaina he eivät joudu rikosoikeudelliseen vastuuseen.

- Sosiaaliviranomaisten tehtävänä on sitten huolehtia jatkotoimenpiteistä.

Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

-----------------------------------------------------------

Alle 15-vuotiaat eivät joudu rikosoikeudelliseen vastuuseen..
Kotikasvatus ja käytöstavat kouluopetukseen jos ei kotona osata opettaa, vai onko huostaanotto ainoa vaihtoehto tällaisille käytösongelmaisille lapsille ja otetaanko heitä yleensäkkään huostaan ja kuinka monen sossun kanssa "selvitetyn" pahoinpitelyn jälkeen? Parasta olisi vain saada ja pian se lakipykälä suomeen jossa alle 15v on vastuussa teoistaan.