Ei kansalaisten sormenjälkirekisterille

Ari Anttila
Helsinki

/ #5 Valitettavasti

16.07.2008 04:28

poliisikin on vain ihminen. Olen juuri saanut läheltä seurata, kuinka erään suuren kaupungin poliisi kävi ystäväni kimppuun, vääristeli esitutkintatietoja ja houkutteli asiakkaansa (!) mustamaalaamaan ystävääni julkisuudessa. Tämä vain esimerkkinä siitä, millaisten ihmisten käsiin sormenjälkemme joutuisivat.

Lisäksi poliisitointakin johtavat lopulta poliitikot, joten ei voi olla kenenkään etu, jos tyhjäpäiset nousukkaat pääsevät hallinnoimaan biotunnistereksitereitä kanden kuukauden kirjekurssilla koulutuksensa saaneiden (=poliisit) ylitse.

Pyydän anteeksi äskeisiä loukkaavia kärjistyksiäni, mutta asia on vakava. Poliisin koulutus on onneton, ja poliisivoimissa vaikuttaa vaikka minkälaisia ihmisiä. Lisäksi poliittisen vallan lähellä on seppotiitisiä ym. sellaisia poliiseja, jodien yli ilo on palvella ja suojella poliitikkojamme, laista ja oikeudesta piittaamatta (muistakaa esim. Tiitisen lista).

Siksi vahva EI "Isoveli valvoo"-systeemeille ja sormenjälkirekisterille.

Minulla ei ole mitään henkilökohtaista salattavaa, mutta en vain voi luottaa niihin ihmisiin, joiden käsiin tiedot menisivät.