Isyysvapaa myös kohtukuolleiden lasten isille


Vieras

/ #11

19.07.2011 12:10

Tyttäremme kuoli kohtuun 5 päivää ennen laskettua aikaa. Lapsen isä ei saanut isyyslomaa koska lapsi syntyi kuolleena. Hän oli surun murtama eikä kyennyt menemään töihin 2 viikkoon. Myös hautajaiset piti järjestää ja muita asiaan liittyviä hoidettavia asioita oli valtavasti. Mieheni joutui hakemaan sairaslomaa kaksi eri kertaa kahdelta eri lääkäriltä ja kahdesta eri paikasta. Tämä oli nöyryyttävää ja vei aikaa sekä voimia jo muutenkin vaikeassa elämäntilanteessa. Asiaan pitää saada muutos ja isyysloma mahdolliseksi!