Kielivalinnan puolesta

Kari Suomalainen
Varkaus

/ #148

10.08.2008 09:58

On todellakin järjetöntä, että selvänä vähemmistönä olevien ruotsalaisten ei tarvitse osata suomea, vaan meidän täytyisi opetella ruotsia.
Minulla itselläni kun ei ole aikomuksia muuttaa ruotsiin, mielestäni esimerkiksi saksa olisi kielenä paljon hyödyllisempi. Tätä minä en kuitenkaan päätynyt seiskan lopussa valitsemaan, sillä meille oli vakuuteltu, että Ruotsi kannattaa ottaa jo vitosella valinnaisena ja kaksi pitkää kieltä + saksa olisi täyttä hulluuta, mikäli haluaa tehdä muutakin kuin opiskella.
Eihän sitä silloin oikein tiedä, mitä kannattaisi tehdä ja tekee niin helposti huonoja valintoja.

Ei kuitenkaan pidä liioitella ja yrittää saada jokaiselle haluamansa kieli, sillä ryhmät olisivat pieniä ja se tulisi liian kalliiksi, eikä opettajiakaan joka aineelle löydy.