Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Vieras |
/ #32129 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Homoliittolain vaikutukset Massachusettsin osavaltiossa20.03.2014 17:28Valheita jälleen, kuinkas muuten!!! Saksan vihreillä on asiaan liittyen arveluttava menneisyys, mutta vuodesta 1985, siis 29 vuotta sitten kurssi on käännetty tiukastasti.
"...Kriitikot pitivät Spiegel-lehden kirjoittelua 1980-luvun aids-kriisin aikana loukkaavana ja leimaavana. ...Spiegelin edustaja myönsi, että monta kertaa alitettiin rima. Kaikki ei ollut hyvää, mitä kirjoitettiin. Nyt elokuun 2013 lopulla Spiegel nostaa esiin homoliikkeen ja pedofiilien yhteydet 1980-luvulla. Lehti väittää, että pedofiilit käyttivät homoliikettä hyväkseen omiin tarkoituksiinsa. Lehden mukaan tätä asiaa ei ole tarkemmin tutkittu, mutta ilmeisesti oli jonkinlainen allianssi "pedoaktivistien" ja homoliikkeen välillä. Spiegel perustaa tietonsa joihinkin saksalaisiin homolehtiin tuolta ajalta. Joissakin homolehdissä, kuten Rosa Fliederissä ja Don-lehdessä, oli 1970- ja 80-luvuilla pedofiilejä puolustavia artikkeleita. Tuoreimman Spiegelin artikkeli nostaa esiin tätä ajanjaksoa. Kun lehdessä on selailtu 70- ja 80-luvun saksalaisia homolehtiä, sieltä löytyy kuvia nuorukaisista, jotka eivät missään tapauksessa ole aikuisia. Kuitenkin silloin oli toinen aika, ja Spiegelissä oli vuonna 1977 kuva 12-vuotiaasta Lolitasta eroottisessa asennossa. Nyt vuonna 2013 Spiegel epämääräisesti yhdistää homot ja pedofiilit samaan kastiin.
http://ranneliike.net/teema/olivatko-homojarjestot-1980-luvulla-pedofiiliystavallisia?aid=10219 |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
43313 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10457 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1092 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
720 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
636 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
134 Luotu: 16.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
102 Luotu: 18.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
98 Luotu: 18.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
92 Luotu: 15.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
57 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
109 Luotu: 13.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
659 Luotu: 06.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
685 Luotu: 04.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1711 Luotu: 01.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
59 Luotu: 12.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20805 Luotu: 20.03.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2767 Luotu: 08.04.2024
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2081 Luotu: 22.03.2025
Kouvolaan ympärivuotinen rantalentopallohalli TikTokin ylijäämälämmöllä – maksimaalista hyötyä kaupungille!
20 Luotu: 17.06.2025