Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
SirkkuV |
/ #35462 Ajatuksia videosaarnasta28.05.2014 17:58#35457: - Re: Re: Re: Re: Re: Re:
Katsoin tuon Massachusetts-videon. Mitä hurjia seurauksia avioliittolain uudistamisesta siinä kerrotaankaan tapahtuneen? - Alettiin järjestää samaa sukupuolta olevien parien häitä. – No, Suomessa on järjestetty (virallisesti) jo vuodesta 2002. - Lukiolaisille alettiin jakaa sateenkaarijärjestöjen materiaalia. – Jaetaan Suomessa jo, Setan edustajat tulevat puhumaan nuorille kun pyydetään. Tärkein valistus tosin tulee opettajien taholta. - Avioliittolain myötä opettajille on tullut mahdolliseksi puhua oppilaille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä. – Tämäkin on Suomessa jo todellisuutta, tietenkin! Vastikään yksi Pohjanmaalla työskentelevä opettajakaveri kertoi, kuinka kasiluokkalaiset olivat pohtineet eräästä ihmisestä, oliko tämä mies vai nainen, ja opettajalle oli tullut siinä hyvä tilaisuus kertoa, että kaikki eivät ole kumpaakaan; puhetta oli tullut myös sukupuolenkorjauksista yms. Oppilaat olivat olleet kiinnostuneita ja asiallisia, ja nyt on sielläkin sitten yksi luokka nuoria vähän valveutuneempi. En tiedä, miten asia on tarkalleen mainittu opetussuunnitelmissa, mutta varmasti pidetään tarpeellisena puuttua sellaisen opettajan toimintaan, joka opettajana esittää sesuvähemmistöt paheksuttavina. Tuota King & King -kirjaa olen nähnyt Suomessakin päiväkotilasten luettavana. Juuso Kekkosen Outo homo -monologi kiertää suosittuna kouluissa, jne. Toki vanhemmilla voi olla kaikenlaisia toiveita opetuksen suhteen – yksi ei halua puhuttavan evoluutiosta, toinen Jeesuksesta, kolmas opetettavan ruotsia – mutta tosiaan ei ole mahdollista, että vanhemmat voisivat täysin vapaasti valita mitä lapsille opetetaan ja mitä ei. Valinnaisuuttakin toki on. Videossa kauhisteltu asia, että samaa sukupuolta olevien avioliitot saa ja oikeastaan pitääkin kouluissa esittää yhteiskunnan hyväksyminä sillä perusteella että ne ovat laillisia, on johdonmukainen. Miten muuten voisi olla? Sesuvähemmistöjä neutraalissa valossa esittelevää kirjallisuutta on – tietenkin – Suomessa koulujen kirjastoissa ja muissa kirjastoissa, joskin täällä se on koulujen ja kirjastojen itsensä hankkimaa eikä (mahdollisesti joitain esitteitä lukuunottamatta) järjestöjen toimittamaa. - Yritysten on huomioitava kaikki avioparit yhtä lailla. – Hyvä homma! – Juristien on tunnettava avioliittolainsäädäntö. – Mikä yllätys, täytyy tuntea lainsäädäntöä! Juristien! – Sateenkaareville on myös oppaita turvaseksistä ja siitä miten toimia parisuhdeväkivaltatilanteissa – hyvä että on, vai eikö ole? – Alaikäisetkin saavat sukupuolenkorjaushoitoja, transtytöt saavat käyttää tyttöjen vessoja jne – niin myös Suomessa. - Videossa kuvattu uskonnollisten tilaisuuksien häiritseminen on toki paheksuttavaa ja monessa yhteydessä vastoin lakiakin. Mukavaa, ettei Suomessa ole näkynyt merkkejä tällaisesta (No, paitsi homovastaisten tahojen puolelta.) Summaten: lähes kaikki klipillä esitetyt kaameat seurausilmiöt ovat Suomessa jo todellisuutta. Onneksi.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10302 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
42208 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
989 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
646 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
566 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
644 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
128 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
100 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
87 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
54 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Lastenosteopatian puolesta
799 Luotu: 21.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20798 Luotu: 20.03.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1696 Luotu: 01.05.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1142 Luotu: 16.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2755 Luotu: 08.04.2024
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2080 Luotu: 22.03.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
957 Luotu: 08.03.2024