Adressi Israelin tueksi!
www.shalom.fi |
/ #2092 Operaatio Protective Edge aloitti 13. päivän20.07.2014 19:53Operaatio Protective Edge aloitti 13. päivän GAZAN Operaatio Protective Edge aloitti 13. päivän. IDF:n sotilaat toimivat nyt Gazan alueilla, sen etelä ja pohjoisosissa, keskittyen salaisten tunnelien etsimiseen ja tuhoamiseen. IDF:n ilmoituksen mukaan se on tuhonnut sunnuntaiaamuun mennessä 34 terroritunnelia ja viisi hyökkäystunnelia, jotka oli kaivettu turvallisuusaidan ali Israelin puolelle. Sotilaat ovat surmanneet Gazan alueella 70 aseistettua pyssymiestä, heistä 20 lauantain aikana, ja pidättäneet 13 pyssymiestä kuulusteluja varten. Gazan viranomaisten mukaan 335 palestiinalaista on saanut surmansa, mukaan lukien 70 lasta, operaatio Protective Edge alusta lähtien, heitä 100 viimeisten 48 tunnin kuluessa IAF iski viikonvaihteen aikana 450 terrorikohteeseen Gazassa. Perjantaina koneet iskivät kranaatin-heitin miehistöön, joka tulitti maajoukkojen sotilaita. - Perjantai-iltapäivän aikana viidellä käsi-kranaatilla aseistautunut terroristi lähestyi sotilaita väittäen olevansa sairas, mutta päästyään lähelle valmistautui heittämään kranaatin. Valppaana ollut sotilas ehti ensin ja surmasi hänet. - Panssarivaunu aktivoi Trophy-suojajärjestelmänsä sitä kohti ammuttua pst.-ohjusta vastaan, mutta jotain meni pieleen, ja pst.ohjus surmasi panssarissa istuneen sotilaan. - IDF:n mukaan Hamas ja Jihad ovat asettaneet pyssymiehiään taloihin, joista siviilit olivat siirtyneet pois IDF:n ohjeitten mukaan. - IDF on kaivautunut asemiin Gazan keski- ja eteläosiin käyden tulitaisteluja pyssymiesten kanssa. IDF:n ilmoituksen mukaan se on surmannut 14 pyssymiestä ensimmäisen yön aikana maahyökkäyksen alkamisesta lähtien. Hamasin ja Jihadin pyssymiehet käyttävät vanhan tapansa mukaan YK:n ambulansseja siirtyessään paikasta toiseen välttääkseen ilmaiskut heitä vastaan. IDF:n tiedottaja sanoo IDF:n keskittyvän kolmeen kohteeseen: Ilmaiskujen jatkaminen; Tunnelien ja tunneli-verkostojen tuhoaminen maajoukkojen toimesta; Kolmanneksi valmistautuminen operaation kolmanteen vaiheeseen, joka tarkoittanee etenemistä syvemmälle Gazan kaistalle. IDF on saanut luvan kutsua aseisiin 50 000 reservin sotilasta entisten 30 000 + 18 000 lisäksi. IAF iski perjantain ja lauantainvälisen yön aikana 103 kohteeseen, niiden mukana 20 maanalaista raketin laukaisualustaa ja 6 terroristien päämajaa. Operaation alkamisesta lähtien IAF on iskenyt 2150 kohteeseen, niiden mukana 1160 maan sisään asennettua raketin laukaisualustaa, 200 komento- ja valvonta keskusta, 9 harjoituskenttää ja 43 Hamasin hallituksen rakennusta. IAF iskee ohjuksillaan tiedon saatuaan välittömästi paikkoihin, joista pyssymiehet ampuvat rakettejaan ja kranaattejaan. Sunnuntaiaamun kuluessa hälytyssireenit ovat soineet useissa kaupungeissa, Beershebassa kahdesti, mutta myös Eskolin ja Ashkelonin alueilla. Ainakin 16 IDF:n sotilasta haavoittui yön aikana käydyissä taisteluissa Gazassa. Heidät toimitettiin sairaalaan Israeliin. Sotilaat ovat löytäneet useita tunneliin johtavia aukkoja, mutta tunnelien tutkiminen on vaarallista ja aika vievää toimintaa, sillä tunnelit muodostavat verkostoja, joissa on useita ulosmenoaukkoja. Sotilaat ovat löytäneet niistä RPG-kranaatteja, pommiansoja ja pommeja, sedatiiveja sekä tietoliikennevälineitä. 36 tunnelien suuaukkoa on löydetty, niistä 14 on aamuun mennessä tutkittu. Jotkut tunnelit on rakennettu Israeliin tehtäviä hyökkäyksiä varten ja varustettu aseilla ja muilla välineillä. Yhdeksän aikaan sireenit soivat Herzliassa, Ramat Hasharonissa ja Raananassa, rakettien aiheuttamista tuhoista ei vielä tiedetä. http://www.jpost.com/Defense/LIVE-BLOG-Israels-Operation-Protective-Edge-in-Gaza-361892 UNRWA:n virkailijat sanovat, että sen koulusta viime viikolla löydetyt 20 rakettia on luovutettu Gazan viranomaisille. Tämä on siisti tapa kertoa, että ne luovutettiin Hamasille, joka hallitsee Gazan kaistaa. Puoli kymmenen maissa tänä aamuna raketti osui suoraan omakotitaloon Ashkelonissa. Kaksi IDF:n sotilasta, res.majuri Amotz Greenberg, 45, ja kersantti Adar Barsano, 20, saivat surmansa terroristien noustua ylös tunnelistaan Israelin alueella ja avattuaan tulen lähellä ajavaa sotilasjeeppiä kohti sunnuntaiaamuna. Kaksi muuta sotilasta, yliluutnantti Bara Rahav ja kersantti Bana Rudel, saivat surmansa kahdessa erillisessä tilanteessa sunnuntaiaamuna Gazassa. http://www.timesofisrael.com/as-israel-hunts-for-terror-tunnels-after-soldiers-killed-abbas-to-meet-hamas-chief-for-ceasefire-talks/ (ISRAELUPDATE)
|
Kommentoi adressia |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
43335 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10461 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1097 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
721 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
637 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
134 Luotu: 16.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
104 Luotu: 18.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
98 Luotu: 18.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
93 Luotu: 15.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
61 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
112 Luotu: 13.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
686 Luotu: 04.05.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
659 Luotu: 06.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1711 Luotu: 01.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20806 Luotu: 20.03.2025
Kouvolaan ympärivuotinen rantalentopallohalli TikTokin ylijäämälämmöllä – maksimaalista hyötyä kaupungille!
22 Luotu: 17.06.2025
Valtatie 2 moottoritieksi tai moottoriliikennetieksi
45 Luotu: 12.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2081 Luotu: 22.03.2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
172 Luotu: 30.05.2025