Haukilahden rannan metsä- ja kallioaluetta ei saa muuttaa asuinalueeksi

Vieras

/ #12 Der Uebermensch

09.09.2014 06:18

 

 

 

Luin Ilkka Koiviston Elämänmittainen luontoretki -kirjaa. Koivistosta tehdyistä lehtihaastatteluista olen huomannut pohtivamme samanlaisia asioita. Luonto on jatkuvasti täynnä pieniä ihmeitä. Tarvitsemme satoja ja taas satoja luontoa käsitteleviä kirjoja, emmekä silti ole kuin vasta raottaneet luonnon saloja. Koivisto asetteli kirjassaan kysymyksiä eikä yrittänytkään antaa kaikkiin yksiselitteisiä vastauksia. Jokainen saa miettiä jatkokysymyksiä ja pohtia, miten erikoisia muotoja luonto saa ja miten vaikeaa meidän on luontoa ymmärtää hyvistä pyrkimyksistämme huolimatta. Heikot aistimme, omituinen logiikkamme, luonnosta vieraantumisemme sekä tunteen, järjen ja moraalin sekoittaminen aiheuttavat sen, että teemme varmasti aina vääriä päätelmiä luonnosta. Teemme eläimistä ihmistä tyhmempiä ja korostamme omaa älyämme, vaikka me emme kuule emmekä näe juuri mitään. Emme erota ultraviolettia, emme kuule ultra- tai infraääniä emmekä osaa suunnistaa ilman kompassia tai haistaa kilometrien päähän. Silti elämme itserakkaassa harhaluulossa, että olemme luonnon valtiaita, vaikka mikään eläimistä ei ole niin typerä, että ihmisen tapaan tuhoaisi oman elinympäristönsä.

Ote kirjasta Toisinnäkijän päiväkirja / Kaarina Davis