Adressi Suomen jalkaväkimiinojen säilyttämiseksi
Heikki Toivonen Etelä-Suomi |
/ #28 Olli-Pekka Mahrberg ei tee15.12.2008 16:13..hyvää edustamansa viiteryhmän - mikä ikinä se sitten onkaan - maineelle keskustelijana. Vihjaamalla tämän adressin allekirjoittajien olevan sotahulluja hän on omat keskustelukyvykkyytensä asian tiimoilta näyttänyt ja mahdollisuutensa jatkaa keskustelua pitkälti torpannut. Puolustuskin on jonkun hoidettava. Annetaanko se hoidettavaksi kansainväliselle toimijalle nimeltä Nato osallistumalla itse sen toimintaan vaiko kehittämällä omaa, Nato-vaihtoehtoon nähden enemmän itsenäistä puolustamme - se on sitten jokaisen harkittavissa oleva kysymys. Toivottavasti muunkinlaisen asiatiedon pohjalta kuin vain sen, että tämän kaltaisten esitysten kannattajat ovat sotahulluja. Itse kannatan sissitoimintaperusteisuuteen laajemminkin siirtymistä. Koulutetaan puolustusvoimiamme, joiden edelleen suon perustuvan yleiseen asevelvollisuuteen kaikkien aselajien osalta toimimaan enemmän häirintätaistelun ja koottujen iskujen idean pohjalta. Maanpuolustuskoulutuksen pohjaksi siis nykyisen peruskoulutuskauden oppien sijasta sissikoulutus, jota jo nykyisinkin puolustusvoimissa annetaan ja siitä vielä moderoiden vastaamaan nykyisiä tarpeita. Sissitoiminnassa jalkaväkimiinat ovat olennainen osa - yksi kulmakivistä. Kannatan siis aikanaan mitä ilmeisimmin tunnepohjaltakin allekirjoitetun Ottawan sopimuksen purkamista Suomen osalta. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Adressi Suomen jalkaväkimiinojen säilyttämiseksi" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1068 Luotu: 12.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
527 Luotu: 15.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2070 Luotu: 05.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18266 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2012 Luotu: 04.05.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
187 Luotu: 20.05.2024
Mortin männikön puolesta
135 Luotu: 16.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
701 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6435 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
312 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
724 Luotu: 27.04.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1340 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10510 Luotu: 13.12.2020
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
498 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12829 Luotu: 15.07.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1064 Luotu: 04.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1481 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.