Pelastakaa Suomen ”viimeinen vanhan ajan apteekki”!

KRa

/ #14 Terveemmän yhteiskunnan puolesta

23.10.2014 19:24

Joutsen Apteekki palvelee ympäristössä asuvia ja työskenteleviä kaupunkilaisia toisin kuin kauppa- ja liikekeskuksiin sijoittuneet apteekit.
Lähipalvelujen tulee sijoitua jalankulkuetäisyydelle asunnoista ja työpaikoista. Kaupan yhteiskunnallinen tehtävä on hoitaa tarvikkeiden jakelu ja siihen liittyvä palvelu. Yhteisön kannalta ihmisten henkilökohtaisella myymäläpalvelulla on myös tärkeä merkitys

Yhteiskunnan edun mukaista on tulevaisuudessa puuttua esimerkiksi verotuskohtelulla ja hallinnollisilla toimenpiteillä sellaisen kaupan toimintaan, joka laiminlyö em. jakelu- ja palvelutehtävänsä.

Toivon apteekkitoiminnan kehitystä ohjaavien ymmärtävän vastuunsa