Oulun kansainvälistä koulua ei saa heikentää ja halvaannuttaa


Vieras

/ #8

17.11.2014 11:36

Kaavaillut säästöst puolittaisivat koulun oppilasmäärän, jolloin "yli jäävät" oppilaat siirtyisivät lähikouluihinsa suomenkielisen perusopetuksen piiriin.

Tämän muutoksen myötä kv-koulun tilojen käyttöä haluttaisiin "tehostaa" niin, että sinne sijoitettaisiin esimerkiksi muiden keskustan koulujen oppilaita. Yksi esitetty vaihtoehto luokkien vähentämiselle on sallia vain ulkomaalaiset oppilaat kansainvälisen englanninkielisen perusopetuksen piiriin Oulussa. Tämä vaihtoehto rajaisi esimerkiksi omat viisi vuotta ulkomailla englanniksi opiskelleet lapsemme kansainvälisen perusopetuksen ulkopuolelle - ehkä kesken opintojen. Vanhempina olemme valinneet Oulun kotikaupungiksemme vuosien ulkomailla asumisen jälkeen: yksi tärkeä syy oli lastemme korkealaatuisen kansainvälisen koulutuksen jatkumo. Ottaen huomioon Oulun nykyisen tilan ja mahdollisen lastemme kansainvälisen koulutuksen vaarantumisen säästöjen vuoksi, koemme pian mahdottomaksi pysyä Oulun seudulla. Työtä ja nuorten tulevaisuutta arvostetaan muualla - miksei kotikaupungissamme?

Jotta omilla lapsillani, sekä monilla muilla olisi kansainvälisessä koulussa paikka ensi syksynä ja tulevaisuudessa, pyydän päättäjiä tarkistamaan budjettiin liittyviä säästötoimenpiteitä ja sen vaikutuksia Ouluun ja Oulun tulevaisuuteen.

Oululta, joka brändää itsensä kansainvälisen kaupan, lentoreittien ja tulevaisuuden teknologioiden hubina, vaaditaan nyt kauaskantoisempia päätöksiä.