Kotipizzan jauhelihakastike sellaisenaan takaisin
Kirsi |
/ #26 KOTIPIZZASTA VASTATTIIN 27.11.14:27.11.2014 20:20Heikki Sikström esitti 24.11.14 Kotipizzan johtoryhmässä jauhelihakastikkeen palauttamisasian ja vastasi minulle johtoryhmän päätöksen olleen tämä: "Päätös on ollut se että selvitämme nyt kastikkeen valmistusta uudelleen Suomessa. Kun saamme selvitykset tehtyä teemme lopullisen ratkaisun ja aikataulun tälle. Palaan tähän myöhemmin kun minulla on jotain kättä pidempää tästä." Itsestä tuntuu, että on jo joutunut olemaan ikuisuuden ilman pitsaa jauhelihakastikkeen palaamista odotellassa.... Vaikka odottelu turhauttaa ja ärsyttää, niin tarttee kuitenkin ottaa huomioon, että Kotipizzan päässä tätä asiaa on viimeisen 2 viikon aikana käsitelty tuotekehityksessä, Kotipizza-yrittäjien markkinointiosuuskunnassa sekä nyt johtoryhmässä. Että ainakin asia on otettu käsittelyyn. Se mikä tässä nyt kestää, niin sitä en tiedä? Luulisi että vuosikymmeniä käytössä ollut jauhelihakastike olisi helppo palauttaa, mutta ilmeisesti ei. Valitettavasti minä kuulun niihin, jotkä ovat kuuluneet Kotipizzan lojaaleimpiin kanta-asiakkaisiin uniikin jauhelihakastikeen vuoksi ja seuraava Kotipizzassa käyntikertani tulee olemaan vasta, kun jauhelihakastike tulee takaisin. Joka toivottavasti tulee olemaan pian! Minä päivittelen tilannetta täällä adressissa, kunhan asia etenee. Koska Kotipizzassa adressista laajasti tiedetään, niin allekirjoittaa voi edelleenkin ja kommentoida. SUORAA PALAUTETTA VOI JA KANNATTAA LÄHETTÄÄ KOTIPIZZAN KOTISIVUJEN KAUTTA ASIAKASPALVELUN MUUN PALAUTTEEN KAUTTA: https://www2.kotipizza.fi/index/65 SEKÄ KOTIPIZZAN FACEBOOKSIVULLA: https://www.facebook.com/kotipizza?fref=ts Minun ymmärtääkseni yksittäinen Kotipizzayrittäjä, ei voi mitenkään palauttaa soossia listalle, joten palaute kannattaa lähettää suoraan Kotipizzan pääpaikalle. TÄYTYY TOIVOA, ETTÄ PUKKI PALAUTTAA JAUHELIHAKASTIKKEEN ENNEN JOULUA KOTIPIZZAAN...
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10259 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40894 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
905 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
616 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
556 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
636 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
119 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
93 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
81 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
52 Luotu: 12.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
815 Luotu: 02.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1693 Luotu: 01.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
797 Luotu: 21.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20789 Luotu: 20.03.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2753 Luotu: 08.04.2024
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
956 Luotu: 08.03.2024
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025