Perinteiset kodinhoitajat takaisin

Kodinhoitajaksi haluava

/ #16 Ehdottomasti kodinhoitajat takaisin

25.01.2015 14:33

Nykyisin lapsiperheille on tarjolla kodinhoitoon rinnastettavaa apua vain lastensuojelusta ja silloinkin perhetyöntekijöiden tehtävä on ohjata ja jutella asiakasperheen kanssa ja ehkä jotkut heistä jopa vievät lapset kerran-pari viikossa noin tunnin verran leikkipuistoon tms. Monet Pienten lasten äidit vain väsyvät, kun sohvalla istuu yksi tai kaksi sosionomia jakamassa kodinhoito ohjeita mutta juuri synnyttänyt kaipaisi apua vaikka imuroinnissa tai että voisi käydä suihkussa edes rauhassa tai kauppa-apuna tai mitä se sitten onkin, ja juuri siksi kodinhoitaja olisi hyödyllisempi koska sitten äidillä tai vaikka isällä jäisi aikaa enemmän lapsille ja voisi kerätä omia voimiaan kun ei tarvitsisi tehdä ihan kaikkea ääirirajoille asti ja myös huostaanotoilta voitaisiin joissakin tapauksissa välttyä. Itse olisin halukas tekemään tällaista työtä, arvostelematta ja auttamalla konkreettisesti siellä, missä apua tarvitaan