Psykologian laitoksen säilyttäminen itsenäisenä yliopistouudistuksen jälkeen

Tämän prosessin lähtökohta on se, että Helsingin yliopiston laitosrakenne uudistetaan taloudellisin kriteerein. Laitoksen minimikooksi on asetettu noin 10 professoria ja vähintään 5 miljoonan euron liikevaihto, ulkopuolinen rahoitus mukaan lukien.

Helsingin yliopiston psykologian laitos täyttää nämä kriteerit, menestyy erinomaisesti, tuottaa korkeatasoista tutkimusta ja siihen perustuvaa opetusta, kouluttaa päteviä monipuolisesti osaavia psykologeja alan moniin erilaisiin tehtäviin.

Tässä tilanteessa ei ole oikeata syytä lakkauttaa itsenäistä psykologian laitosta.

Muutamat kollegoistani psykologian laitoksessakin ovat toki taloudesta huolissaan, mutta meillä on tilaisuus katsoa tilannetta uudestaan kolmen vuoden kuluttua, jos emme jostain syystä pärjääkään uudessa järjestelmässä.

Psykologian laitoksen itsenäisyys merkitsee omaa johtoryhmää, jossa vaaleilla valitut professorit, muu henkilökunta ja opiskelijat yhdessä päättävät mikä on psykologialle ja psykologian opetukselle hyväksi, ja omaa kokopäivätoimista laitosjohtajaa, joka käyttää aikansa ja tarmonsa psykologiatieteen ja opetuksen hyväksi.

Samalla toimimme yhteisessä tiedekunnassa, jossa kasvatus ja koulutus ovat vahvasti edustettuina – tärkeinä psykologisen tiedon sovellutusalueina, joilla tutkimusryhmät tekevät yhteistyötä yli laitosrajojen.

Hyvä Patrik, kirjoitat, että yhdistyminen olisi ollut edessä humanistisessa tiedekunnassa. Minä en - kokemuksenikaan perusteella - pitäisi sitä kovinkaan uskottavana. Pikemminkin arvioin, että humanistisen tiedekunnan uudessa laitosrakenteessa psykologialle olisi mielellään suotu sen omaa identiteettiä vastaava itsenäinen asema.

Lähdimme vain muutama vuosi sitten hyvässä uskossa kasvatustieteilijöiden kanssa yhteiseen tiedekuntaan itsenäisenä laitoksena.

Nyt tiedekuntaneuvosto, jossa kasvatustieteilijöillä on ylivoimainen enemmistö, jyräsi psykologian laitoksen johtoryhmän yksimielisen päätöksen ja yhdisti meidät kasvatustieteen laitokseen. Tämä ei lupaa hyvää. Jos pakkoyhdistäminen toteutuu, psykologialla ei ole omia päätösvaltaisia hallintoelimiä. Sitten, ajankohtaista vertausta käyttääkseni, keisari voi milloin tahansa kirjoittaa puumerkkinsä suuriruhtinaskunnan papereihin. Ei tarvita jyrkkää sortokautta siihen, että psykologian vahva tiede- ja koulutusidentiteetti murenee kasvatustieteen liian läheisessä syleilyssä.

Näin ei tarvitsisi käydä. Te kasvatustieteilijät voisitte hyvin suoda psykologialle sen tarvitseman itsenäisyyden. Siihen on olemassa hyviä vaihtoehtoja.

Kasvatustieteen laitos jää kooltaan hieman alle laitosrakenneuudistuksen kriteerien. Yhdessä pienen puhetieteiden laitoksen kanssa se kuitenkin selviäisi, ja toinenkin vaihtoehto on tarjolla: kasvatustieteen laitoksen ja sen ison veljen/sisaren, soveltavan kasvatustieteen laitoksen yhdistämisen voisi ajatella tuovan huomattavia etuja.

Näin pieni psykologia ja iso kasvatustiede voisivat elää itsenäisinä hyvässä sovussa toisiaan tukien monitieteisessä tiedekunnassamme ja yliopistossamme. Meillä on molemmilla tärkeä tehtävämme tässä yhteiskunnassa ja tieteessä. Siksi vetoamme konsistoriin, ja siksi vetoan myös Sinuun, Patrik.

Ystävällisesti

Heikki Summala
professori psykologian laitoksesta