Elimäen lukion lakkauttamista vastaan

Jessika Jokinen
Kuusankoski

/ #6 Ei järkeä

13.06.2009 18:01

lopettaa tosiaan toimivaa koulua. Eikös se ollut myös lehdessä niiden menestyvien lukioiden joukossakin? Olen itse Elimäellä aikaisemmin ja tiedän että jo siellä asuvalla saattaa olla pitkä matka pelkästään yläasteelle. Itselläni se oli esimerkiksi jopa 8 km. Bussit eivät välttämättä tiettyyn kellon aikaan edes kulje ja kaikilla ei ole omaa autoa. Eli, oletetaan että jollain lukiolaisella alkaisi koulu vaikka kouvolassa klo.10? Jos bussi lähtee esimerkiksi 8 ja ennen kymmentä ei tulisi seuraavaa? Henkilö joutuisi siinä tapauksessa lähteä sillä 8:san bussilla ja odottelemaan. Ei ole yhtään ajateltu syrjäisemmällä asuvia.