Kaivannon sairaalan jatko turvattava
Timo Kyntäjä Adressin tekijä |
/ #5 Vetoomus Paula Risikolle11.11.2009 18:34Mielenilmaus mielenterveyspalvelujen puolesta Psyykkinen sairastaminen Suomessa merkitsee vaaraa joutua yhteiskunnan ulkopuolelle ja köyhyyden kierteeseen. Nykyisessä taloustilanteessa on vaarana, että kunnat eivät kohdista riittävästi varoja tarpeelliseen mielenterveystyöhön. Sairastuneet mielletään liian usein kroonisiksi tapauksiksi. Tavoitteena on heidän tilansa pitäminen ennallaan. Kansallista mielenterveys- ja päihdesuunnitelmaa valmistellut työryhmä Mieli 2009 arvioi, että psykiatristen laitospaikkojen tarve vähenee vuoteen 2015 mennessä nykyisestä 4600:sta noin 3000:een. Nykyisessäkin sairaalapaikkatilanteessa on vaikeaa saada sairaalahoitoa tarvittaessa. Sairaalaan pääsyä odottaessa sairaan tila yleensä huononee ja hoitoaika sairaalassa pitenee. Tavoite vähentää laitoshoitoa ja lisätä avohoitoa on sinänsä oikea. Sairaalapaikkoja voidaan kuitenkin vähentää vasta sitten, kun avohoito toimii siten, että se todella ehkäisee psyykkisen oireilun muuttumista sairaalahoitoa vaativaksi. Laadukkaaksi psykiatriseksi avohoidoksi ei riitä käynti terveyskeskuksessa lääkereseptejä uusimassa. Avohoitoa tulisi kehittää esim. kotikäyntien, etsivän mielenterveystyön, riittävien asumisen tukipalvelujen, psykoterapiapalvelujen ja ympärivuorokautisen avohoitopäivystyksen avulla. Laitoshoidon tulee olla tehohoitoa vakavassa tilanteessa aivan kuten somaattisten sairauksien hoidossakin. Psyykkisiin sairauksiin tulee saada hoitoa samalla tavalla kuin fyysisiin. Hoito ei saa olla riippuvainen siitä, millä paikkakunnalla henkilö asuu tai mitä kieltä hän puhuu. Mielen sairaudet kuormittavat myös omaisia, joille usein jää suuri vastuu sairastuneen hoidosta ja huolenpidosta. Masennus ja uupuminen ovat omaisille todellinen uhkatekijä. He tarvitsevat riittävästi niin henkistä kuin taloudellista tukea, kuten rahallista korvausta omaishoidosta. Omaisilla on arvokasta tietoa sairastuneen läheisensä voinnista ja arkipäivän selviämisestä. Siksi heidät on otettava mukaan hoito- ja palvelusuunnitelmia laadittaessa. Samalla tulee selvittää, millainen kuntoutus/hoitomuoto tukisi myös omaisten itsenäistä jaksamista Kuntien mielenterveystyön suunnittelussa ja sen arvioinnissa tulee olla mukana kokemusasiantuntijoita, kuntoutujia ja heidän omaisiaan. Hyvä psykiatrinen laitos- ja avohoito ei ole halpaa, mutta se maksaa itsensä takaisin parantuneena elämänlaatuna ja lisääntyneenä työkykynä. Me vaadimme kunnilta päättäväisyyttä järjestää riittävät ja tasokkaat mielenterveyspalvelut! Tästä on kysymys tulevassa mielenilmauksessakin |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Kaivannon sairaalan jatko turvattava" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1032 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2041 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18211 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
462 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1970 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
677 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
121 Luotu: 16.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1323 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6423 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10503 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
708 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
484 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1474 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.