Adressi Hajalan, Pajulan ja Teijon koulujen säilyttämiseksi
Hajalan puolesta |
/ #55 Re: Hajalan koulun säilyttämisen puolesta10.11.2015 08:48#52: Reetu - Hajalan koulun säilyttämisen puolesta Ei ole ollenkaan tutkittu miten vaikuttaisi lapsiin. Kuulemistilaisuudessa tuli selville ,ettei ole ehditty. Ainoastaan vessojen ja hengitysilman riittävyyttä tutkittu. Suurin osa hajalaislapsista menisi Märynnummen kouluun. Kuinka paljon vastaanottokeskus lisää oppilaita, koska jo ilman heitä on jo 30 oppilaan luokkia. Viimeisessä kouluverkkoselvityksessä n.2 vuotta sitten hajalaisia olisi sijoitettu Mustamäen kouluun Halikon asemalle. Ilmeisesti se on nyt täynnä omia oppilaita, kun sinne ei sijoitettaisi. Niin se tilanne elää, mikähän on Märynnummen tilanne parin vuoden päästä? NYT TARVITAAN MALTTIA PÄÄTÖKSEN TEKOON. Kumpa tajuttaisiin, että lapset ovat paras sijoitus tulevaisuuteen ja Salon elinvoimaisuuteen. Hajalassa on Salon vision mukaan jo päiväkoti ja koulu samassa rakennuksessa. Mikä mahdollistaa esikoululaisten hyvän alun koulutaipaleelle tutussa koulussa. Oppilasennuste on hajalassa nouseva. Nykyisellä 1-2 on yli 20 oppilasta ja ensi vuonna aloittaa 9 ekaluokkalaista. Hajalan päiväkoti ja koulun oppilaskohtainen kustannus ovat vertailukelpoisia muihin Salon kouluihin. Nyt pitäisi katsoa asiaa laajemmin, koska jos Hajalasta koulu vietäisiin kuolisi koko elivoimainen kylä.
|
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2020 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1015 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18163 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
427 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1179 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
671 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1925 Luotu: 04.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1311 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12809 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6407 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
306 Luotu: 08.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
479 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
692 Luotu: 27.04.2024
Mortin männikön puolesta
82 Luotu: 16.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10487 Luotu: 13.12.2020
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1052 Luotu: 04.05.2024