Kannabis lailliseksi

juha back
helsinki

/ #1444

21.12.2009 22:48

tulee mielenkiintoisia ajatuksia aiheesta päähän, esimerkiksi luottamuksen puute. voidaanko me edetä tässä maailmassa ikinä oikeeseen suuntaan jos ei luoteta toistemme harkintakykyyn. kaikki tekee joskus virheitä ja vääriä valintoja mutta jos asiaa haluaa yhtään positiivisemmin katsoa virheet on tehty oppimista varten jotta ensikerralla meidän ei tarvitse kompastua samaan esteeseen, se että haluammeko mennä maailmassa eteenpäin ja uskallammeko kokeilla uusia, ehkä aluksi myös pelottavaltakin tuntuvia ratkaisuita ei onneksi ole yksin kenenkään päätettävissä. tästä pääsenkin suoraan aiheeseen "kannabis lailliseksi": mielestäni kaikkien asioiden, siis KAIKKIEN, tuominen yleiseen tietoon lisää koko ihmiskunnan "hyvinvointia". valitettavasti "salaa katukaupasta ostaminen" ei edesauta päämäärän tavoittelemista millään tavalla, päinvastoin. valitettavasti tilanne kuitenkin on seuraava: tälläkin hetkellä maailmassa on ihmisiä jotka käyttävät päihteitä ja se kaikkien on hyväksyttävä, josta voimme lähteä vasta luomaan suunnitelmaa jolla edesautetaan mahdollisimman monia ihmisiä tehokkaasti ja jatkuvasti nousevalla suuntauksella. mielestäni tämänkaltaisissa asioissa on parasta ja järkevintä ottaa mallia pienemmistä kokonaisuuksista, kuten perhe/koti elämästä. esimerkkinä esim. perhe, isä, äiti ja kolme lasta. yhdellä perheen lapsista alkaa kummalisesti ja yhtäkkiä menemään heikommin koulussa, muusta perheestä alkaa tuntumaan että heille valehdellaan jne. miten ongelma ratkeaa? ymmärrykseni mukaan selvittämällä asian, TOTUUDELLA, joku korjatkoon jos olen väärässä. -siispä pitkän tarinan jälkeen allekirjoitan. PS. toivottavasti pääsemme joskus pisteeseen jossa jokaisella on hyvä olla!! :D PPS. ja erittäin rauhaisaa joulua kaikille!!!!!