Kannabis lailliseksi

Kimmo Tamminen
Suomi

/ #1478 Huumeetko eivät aiheuta uhreja?

03.01.2010 14:46

Yle.fi:

"Meksikon poliisi nappasi jälleen merkittävän huumerikollisen
julkaistu tänään klo 07:33, päivitetty tänään klo 07:34
Meksikossa poliisi kertoo pidättäneensä yhden maan kuuluisimmista huumekartellijohtajista. Pidätetty Carlos Beltran Leyva otettiin kiinni keskiviikkona Meksikon pohjoisosassa sijaitsevassa Culiacanin kaupungissa. Viime kuun puolivälissä Meksikon turvallisuusjoukot ampuivat Leyvan veljen.

Pidätetty Carlos Beltran Levya johti veljiensä kanssa perustamaa Beltran Leyvan huumekartellia. Pidätys on tuorein voitto maan presidentille Felipe Calderonille kolme vuotta kestäneessä taistelussa huumeita vastaan.

Levyan veljeksistä yksi jäi kiinni toissa vuonna ja yhtä etsitään edelleen. Veljesten johtama kartellil on kuulutunut säälimättömän väkivaltaisiin huumeryhmiin, jotka ovat syyllistyneet lahjontaan, lukemattomiin murhiin ja muihin rikoksiin.

Yhdysvaltain viranomaisten mukaan Beltran Leyvan kartelli on ollut keskeinen kokaiinin ja heroiinin salakuljettaja Meksikosta Yhdysvaltoihin. Kartellin johtajat ovat kuuluneet etsityimpiin huumerikollisiin.

Yhdysvaltain mukaan huumekartellien valta on paikoin murentunut Meksikon hallituksen toimien ansiosta. Valtion taistelu huumekartelleja vastaan on kuitenkin omalta osaltaan kiihdyttänyt verenvuodatusta, sillä osa huumekartelleista on päätynyt taistelemaan entistä kiivaammin keskenään huumereiteistä. Yli 16 000 ihmistä on kuollut huumekartelleihin liittyvässä väkivallassa sen jälkeen, kun presidentti Calderon lähetti turvallisuusjoukot kukistamaan kartelleja vuonna 2006."

Eihän meillä mitään sotaa käydä, mutta miten käy, kun täällä kaikki alkavat hampunkasvattajaksi ja joku meinaa ottaa koko bisneksen itselleen?