Istuvan hallituksen erottaminen
Vieras |
/ #1221.12.2015 23:38Meillä köyhillä työkyvyttömyyseläkkeellä (ja myös vanhuuseläkkeellä) olevilla ei ole enää varaa elää. Pitää valita ostaako ruokaa vai lääkkeitä, molemmat elintärkeitä. Vaatteita on turha edes haaveilla ostaa, ne olisi aika tärkeitä myös. Me sairaat kun emme pääse edes ruokajonoihin jonottamaan, emmekä myöskään kirpputoreille, kiitos esteellisyyden. Näin joulun aikaan pitää joko jättää pienetkin lahjat ostamatta tai jos luottoa on, ostaa luotolla ja maksella ensi vuonna, herrat vaan syö kinkkua hyvillä mielin. Ensi vuonna matka tutkimuksiin maksaa melkein sata euroa, turha haaveilla siitäkään, sosiaalivirastosta tukea ei tule. Toimeentulotukea harva pystyy hakemaan, koska nykyisin ei saa lähettää alkuperäisiä kuitteja sosiaalivirastoon ja liikuntakyvyttömät eivät saa missään kopioita tositteista ja harvalla on varaa ostaa kopiokoneita kotiin, joka pitäisi olla selvää päättäjille. Vanhemmat ihmiset eivät edes osaa tietokoneita ja nykyisia kotikopiokoneita käyttää. T-tulotuen hakeminen on tehty mahdottomaksi useille. Ja vaikka sitä pystyisikin hakemaan, virkailijat eivät välttämättä huomioi esim. sairaalalaskuja, lääkekuitteja tms. jotka pitäisi huomioida. Siitä lähtee valitusrumba, jos huonokuntoinen jaksaa/pystyy/osaa. Pk-seudulla pientenkin asuntojen vuokrat ovat korkealla, myös kaupungin asunnoissa. Jos asunnossa on apuvälineitä, tukkoista on. Pitäisi huomioida myös eläkkeensaajan asumistuessa tilan tarve. Miksi ei huomioida? Kaikki tämä on ihan selvää kiusantekoa pienituloisia eläkeläisiä, samoin kuin opiskelijoita, työttömiä ja muita köyhiä kohtaan. Tällä tavoin kulutus ei nouse, se laskee ja köyhyys lisääntyy, samoin sairastavuus ja kuolleisuus nousee -liekö se juuri tarkoituskin? |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Istuvan hallituksen erottaminen" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1043 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2051 Luotu: 05.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
492 Luotu: 15.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18233 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1981 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
686 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
127 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6430 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1327 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10506 Luotu: 13.12.2020
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12818 Luotu: 15.07.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
717 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1477 Luotu: 16.02.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1445 Luotu: 13.01.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1476 Luotu: 29.04.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.