Terveellinen ruoka takaisin lähikauppoihin, pienet ravintolat kunniaan ja ruoan hinta takaisin järke
Irina Lehto Vieras |
/ #1 Kiitos!04.06.2010 11:14Kiitos sinulle, joka panit liikkeelle tämän tärkeän adressin! Asuttuani parikymmentä vuotta eri Välimeren maissa muutin takaisin koti-Suomeen toiset parikymmentä vuotta sitten. Sen jälkeen olen vaan ihmetellyt, kuinka suomalaiset ylipäätään voivat hyväksyä kaiken sen moskan, mitä kaupat meille myyvät. Näin opetamme myös lapsillemme, ettei ruoan tarvitsekaan maistua hyvältä ja näin se vähäkin vielä jäljellä oleva suomalainen gastronomia näivettyy asteittain. Muistan edelleen, miltä kurkku nuoruudessani maistui. Sellaista nykyään saa vain pitkän metsästyksen jälkeen ja vain silloin tällöin joko suoraan joltain kunnon kasvattajalta tai sitten sattumalta esim. kauppahallista. Kunnon kanaa ei saa mistään - paitsi pakastettuna hallista - broilerithan eivät maistu miltään. Ah niitä entisaikojen kanakeittoja! Lähes kaikki liha pikakasvatetaan nykyään. Kasvikset keinokasvatetaan enemmän tai vähemmän epäaidoilla menetelmillä. Silloinhan ne eivät voi miltään maistuakaan. Surullista! Kävin vuosia väsytystaistelua lähikauppani kanssa yrittäessäni pyytää heitä hankkimaan kymmenien metrien pituisille leipähyllyilleen edes yhtä hyvältä maistuvaa leipää. Ei onnistunut. Sitten en enää jaksanut. Pyrin - aina kun mahdollista - käymään toreilla ja halleissa. Sieltä saa sentään tuoreita tuotteita ilman lisäaineita - ja ilman niitä kaameita valmiiksi marinoituja erilaisia lihoja.
|
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1968 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
945 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18093 Luotu: 25.04.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1170 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1305 Luotu: 06.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
462 Luotu: 13.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
649 Luotu: 08.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
290 Luotu: 15.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1827 Luotu: 04.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
295 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12798 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6382 Luotu: 29.11.2023
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
470 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1035 Luotu: 04.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
605 Luotu: 07.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1457 Luotu: 29.04.2024