Koulukiusaamisesta lakisääteisiä rangaistuksia
Takaisin keskiajalle? |
/ #30 Kovat rangaistukset vain pahentavat asiaa25.06.2016 06:42En tiedä missä keskiajalla ihmiset oikein ovat, mutta totuus on se, että kovat rangaistukset usein vain pahentavat asioita. Koulussa lentää erilaista "läppää" koko ajan. Toiset ottavat sen itseensä enemmän kuin toiset ja toiset ovat taas kohteena toisia useammin. Läheskään aina ikävää kommenttia ei ole tarkoitettu kiusaamiseksi. Toisaalta aika harvoin kiusaaminen on fyysistä. Useimmiten se on henkistä. Ei oteta jotain kaveripiiriin. Se on paljon yleisempää ja myös hyvin musertavaan.
Luokassa voi olla kaksi näennäisesti tasapuolista oppilasta, jotka "letkauttelevat" toisilleen aika ajoin. Toinen kokee kuitenkin toisen "letkauttelut" kiusaamisena, eikä edes ymmärrä, että omat "letkautukset" tulevat vain takaisin. Vaikka tilanne on melko kompleksinen, niin silti se ei tarkoita sitä, että tilanteeseen ei tulisi puuttua. Niin tehdäänkin. Prosessissa on tärkeä avata kummankin osapuolen silmät ja päästävä irti totutuista käyttäytymismalleista. Letkauttelut pitää lopettaa, koska ne johtavat väärinkäsityksiin. Usein se on yhtä vaikeaa "uhrille", koska hän ei ole kokenut tekevänsä mitään väärin ja on kokenut, että omat letkautukset ovat hyväntahtoisia. Samalaisia tuntemuksia on tietenkin toisellakin osapuolella.
Tässä adressissa syy vieritetään lainsäätäjän ja opettajien niskoille. Todellisuudessahan syy on kuitenkin sosiaalisessa taidoissa. Sekä "urhrien" että "kiusaajien" ja opettajien että vanhempien. Mitä tulee niihin "kiusaamistapauksiin", joissa toisen fyysiseeen koskemattomuuten puututaan, niin eivät ne ole mitään "kiusaamisia" vaan pahoinpitelyitä tms.. Ei sorruta puhumaan pahoinpitelystä kiusaamisena. Pahoinpitelyyn on olemassa aivan omat rangaistuskensa pahoinpitelyn törkeydestä riippuen. Jokaisen vanhemman velvollisuus olisi tehdä niistä rikosilmoitus. Pahoinpitelyssä koulu ilmoittaa aina tapahtuman vanhemmille ja vanhempien harkintaan jää rikosilmoituksen teko. Väittämällä pahoinpitelyä "kiusaamiseksi" hämärtää rikoksen vakavuutta. Varkaus vai luvaton lainaaminen? "Tuo oli kumma maammon marja, syntymässä säikähtänyt." |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45531 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10624 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1734 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
729 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
246 Luotu: 18.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
221 Luotu: 30.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
203 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
173 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20869 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
139 Luotu: 03.07.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
966 Luotu: 08.03.2024
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
177 Luotu: 30.05.2025