Sähkötupakka vapaaksi
No smoke, no fire |
/ #110 Itsestään epävarmat yrittävät näyttää joltakin25.06.2016 10:42Tupakoinnin aloittavat nuoret, jotka kuvittelevat parantavansa sosiaalista statustaan sillä, että kulkevat rööki huulessa. Pelkkä mielikuva jostain poikkitaiteellisesta anarkisistisesta _aikuisesta_ on se, millä tupakointi saadaan alkamaan nuorella. Heikko itsetunto pönkittää sitä. Tosiasiallisesti tupakointi on kuitenkin sosiaalisesti koukuttava. Jos tupakointi kaikin tavoin estetään ja tupakkatuotteiden ikärajaa nostetaan siten, että vähitellen se on 45 vuotta, niin kohta Suomessa ei tupakoi kukaan. Kaikki mahdolliset tilanteet, joissa jotakin tupakointiin viittaaavaa pyritään suosimaan vain pahentavat tilannetta. Sähkötupakka ottaa saman roolin kuin tupakka ja ylläpitää valheellista mielikuvaa tupakasta "rankkojen, , kapinnallisten, elämää nähneiden, itsenäisten, maskuliinisten " nautintoaineena.
Kyseessä on kuitenkin onnettomien, itsestään epävarmojen, säälittävien ihmisten tarve korostaa itseään. |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1969 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
946 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18093 Luotu: 25.04.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1170 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1305 Luotu: 06.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
462 Luotu: 13.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
649 Luotu: 08.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
290 Luotu: 15.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1827 Luotu: 04.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
295 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12798 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6382 Luotu: 29.11.2023
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
470 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1035 Luotu: 04.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
605 Luotu: 07.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1457 Luotu: 29.04.2024