VETOOMUS VELKUAN YHTENÄISKOULUN SÄILYMISEN PUOLESTA
Vieras |
/ #813.08.2016 06:06Jos saaristokunnaksi hamuava kunta suunnitelee lakkauttavansa Velkuan koulun, joka sijaitsee saaressa, haluan nähdä kuntalaisena ja kunnallisverojen maksajana vaihtoehtoisten päätösten kokonaisvaltaisen vaikutusten arvioinnin. Minua ei tyydytä pelkät kiinteistökatselmukset, vaan paikallistalouden (Velkuan-Livonsaari) kokonaisvaltainen katselmus. Mikä on esimerkiksi alueen elinkyky ja jatkuvuus, pienyritysten määrä, alueen väestön rakenne, sen kehitys ja suunta, matkailuelinkeinon tilanne matkailun kehittämisnäkökulma huomioiden? Mikä on tällä hetkellä koululaisten koulumatkan pituus (ei kilometreinä, vaan ajallisesti laskettuna, erityisesti ilman kiinteää siltayhteyttä asuvissa saarissa) Haluan myös laskettavan mikä on alueella asuvien lapsiperheiden keräämä verokertymä Naantalin kaupungille tällä hetkellä? Kuinka suurella osuudella me alueella asuvat osallistumme tähän kuntalaisten perusvelvollisuuteen, millä koulujakin ylläpidetään. Onko sosiaalisesti kestävän kehityksen mukaista, satsata suuria summia alueella sijaitsevaan palvelukotiin, mutta ei työssäkäyvien arkeen suuresti vaikuttavaan peruspalveluun, lasten kouluun? Keitä alueella halutaan asuvan? Mikä on Naantalin tavoitekuva Velkuan-Livonsaaren alueen tulevaisuuden suhteen? Vielä se viimeinen pikkujuttu? Missä vaiheessa alueella asuvia ajateltiin kuulla? Siinäkö vaiheessa, kun asia on nuijankopauttamista vaille valmis? |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1429 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3515 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
397 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
429 Luotu: 19.04.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20453 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
130 Luotu: 29.04.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1865 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
65 Luotu: 07.05.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1499 Luotu: 10.12.2024
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1706 Luotu: 22.03.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
552 Luotu: 01.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11338 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
684 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2507 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
20 Luotu: 08.05.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025